10.02.2012.
Marraskuussa Yhdysvalloissa ratkeaa, kuka maata johtaa seuraavan neljän vuoden ajan. Jännitysnäytelmää odoteltaessa voit testata, mitä muistat Obaman edeltäjistä.
20.10.2011.
Millä perusteilla joku saa hautapaikan kuuluisalta Arlingtonin sotilashautausmaalta Yhdysvalloissa?
06.09.2010.
Lue historian suurista puhujista ja katso videopätkiä puheista, jotka muuttivat maailman.
His nr. 13/2010 s. 72-73.
43-vuotiaasta John F. Kennedystä tuli vuonna 1961 Yhdysvaltain presidentti. 112 vuotta aikaisemmin hänen irlantilainen isoisoisänsä
oli paennut Atlantin yli
Irlannin perunaruttoa ja nälänhätää, ja neljässä sukupolvessa
suku oli kavunnut köyhyydestä yhdeksi Yhdysvaltojen
rikkaimmista perheistä
ja amerikkalaisen
unelman malliesimerkiksi. Jopa Bostonin vanha protestanttinen yläluokka joutui tunnustamaan irlantilaistaustaisen katolilaisperheen vertaisekseen.
His nr. 4/2008 s. 46-49.
Lokakuussa 1962 maailma oli vähällä tulla poispyyhkäistyksi. Kolmentoista päivän ajan Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kävivät todella tiukkaa poliittista painia Neuvostoliiton ydinohjuksista Kuubassa. Tunnelma kahden suurvallan välillä oli erittäin jännittynyt, ja yksikin harkitsematon virheliike olisi voinut laukaista tuhoisan ydinsodan.
Kuuban kriisi oli kylmän sodan vaarallisin hetki, mutta onneksi molempien osapuolten johtajat, John F. Kennedy ja Nikita Hruštšov, antoivat rauhalle mahdollisuuden ja estivät koko ihmiskunnan tuhoavan ydinsodan syttymisen.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.