Irlanti

  • Suuri hopea-aarre löytyi merenpohjasta

    29.09.2011.

    Brittiläinen rahtialus upposi vuonna 1941 ja sen mukana pohjaan painui 200 tonnia hopeaa. Nyt hylky ja sen lasti on paikannettu Irlannin rannikolta.

  • Pohjois-Irlannin kriisi juontuu jo 1600-luvulta

    His nr. 9/2011 s. 74-75.

    Englannin kuningashuone yritti vuosisatojen ajan turhaan alistaa katolista Irlantia valtaansa. 1600-luvulla Englannin hallitsija määräsi Irlantiin asumaan protestantteja, jotka saivat valta-aseman ja sortivat katolisia irlantilaisia. Seurauksena oli pitkällinen kriisi.

  • Toistaiseksi ­asuinpaikalta on ­kaivettu esiin noin 200 esinettä, mutta ”saaliin” uskotaan ­kasvavan vielä.

    Irlannin vanhin viikinkiasumus löytyi

    10.01.2011.

    Vuonna 841 viikingit talvehtivat ensimmäistä kertaa Irlannissa sen sijaan, että olisivat purjehtineet kotiin. Nyt heidän asumuksensa on paikannettu.

  • Perunarutto niitti synkkää satoa

    His nr. 13/2008 s. 36-41.

    Irlannissa puhkesi vuonna 1845 nälänhätä, kun outo tauti sai perunat mätänemään pelloille.Toiset pysyttelivät hengissä syömällä koiria ja levää, toiset puolestaan nääntyivät kuoliaaksi. Poliitikkojen odottaessa, että ongelma ratkeaisi omalla painollaan, miljoona irlantilaista kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa hengissä selvinnyttä muutti siirtolaisiksi Amerikkaan.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.