Idi Amin

  • Amin surmautti järjestelmällisesti ­kilpaileviin heimoihin kuuluvia.

    Afrikan pahimmat diktaattorit

    30.04.2012.

    Useat historian julmimmista ja eriskummallisimmista diktaattoreista ovat nousseet valtaan Afrikassa.

  • Afrikan hullut despootit

    His nr. 1/2010 s. 72-73.

    Viimeksi kuluneiden puolen vuosisadan aikana Afrikkaa on hallinnut koko joukko toinen toistaan oma­laatuisempia diktaattoreita. Heidän ideologiansa ovat vaihdelleet ääripäästä toiseen, mutta yhteistä heille kaikille on ollut vastustajien raaka kiduttaminen ja kaiken vastarinnan järjestelmällinen ja armoton murskaaminen. Diktaattorit rakensivat ympärilleen irvokkaan henkilökultin,
    minkä lisäksi he haalivat itselleen
    suunnattomia rikkauksia köyhtyvän kansansa kustannuksella.

  • Panttivankina Idi Aminin luona

    His nr. 6/2010 s. 64-71.

    Lomamatkalaisten lento sai painajaismaisen käänteen,
    kun Pariisin-kone kaapattiin ja kauhistuneet panttivangit vietiin 4 000 päähän Afrikkaan. Siellä heitä pitivät vankeinaan sekä kaapparit että hirmuvaltias Idi Amin.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.