04.07.2011.
Peukalon imeminen johtaa moraaliseen rappioon, paleleminen suojaa sairastumiselta ja puhtaus heikentää älykkyyttä – näin vanhempia on aikanaan neuvottu.
04.07.2011.
Mitä enemmän lapsi altistui kylmälle, sitä paremmin hän pystyi vastustamaan vilustumisia aikuisena.
04.07.2011.
Lian ja saastaisuuden uskottiin yleisesti suojelevan sekä sairauksilta että onnettomuuksilta.
04.07.2011.
Peukalon imeminen johti hampaiden virheasentoihin ja itsetyydytykseen.
04.07.2011.
Vauvoja on kapaloitu vuosituhansia, jotta ne pysyisivät lämpiminä ja rauhallisina. Joskus kapalot on kääritty niin tiukkaan, että se on vaikuttanut raajojen kasvuun.
04.07.2011.
Keskiajalla uskottiin yleisesti, että lapsen puheen oppiminen ja hampaiden puhkeaminen liittyivät tiiviisti yhteen.
03.03.2010.
Pitääkö paikkansa, että Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti käytti puusta tehtyä hammasproteesia?
His nr. 4/2008 s. 72-73.
Vuosisatojen ajan lääketiede perustui antiikin Kreikasta periytyneeseen oppiin, jonka mukaan sairaudet johtuvat kehon nesteiden – veren, liman, sapen ja mustan sapen – välisestä epätasapainosta. Sairauksien syitä ei juuri
tunnettu, ja suonen-iskentä oli yleinen hoitomenetelmä. Vasta 1700-luvulla esiin nousi uusi lääkärisukupolvi, joka hylkäsi antiikin teoriat
ja alkoi innokkaasti
hankkia tietoa sairauksista. 1800-luvulla uudenlainen ajattelu johti varsinaiseen lääketieteen vallankumoukseen.
His nr. 1/2010 s. 24-27.
Valon annettiin virrata sisään synkeisiin kirkkoihin, monet keksinnöt helpottivat arkipäivää ja opetus alkoi vapautua kirkon kahleista. Pimeä keskiaika oli
toki rankkaa ja väkivaltaistakin, mutta siinä oli myös monta valoisaa puolta.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.