25.04.2012.
Puolassa sijainneen keskitysleirin lähistöltä on löytynyt todennäköisiä joukkohautoja.
30.11.2011.
Onnistuivatko natsit pyrkimyksissään hävittää juutalaiset Euroopasta?
24.10.2011.
Ääninauhat, joilla puhuu natsijohtaja Adolf Eichmann, osoittavat, että hän toimi aktiivisesti juutalaisten tuhoamisen puolesta.
22.02.2011.
Saksan sotatoimet toisessa maailmansodassa rahoitettiin suurelta osin juutalaisilta ryövätyillä varoilla, väittää saksalainen tutkija.
17.01.2011.
Internetistä löytyy helposti lukuisia sivustoja, joilla kiistetään juutalaisten kansanmurha toisen maailmansodan aikana. Niiden mukaan kaasukammioita ei ollut olemassa eikä juutalaisia kuollut läheskään niin paljon kuin yleensä väitetään. Holokaustin kiistäjien esittämät teoriat osoittautuvat kuitenkin usein lähemmin tarkasteltuna kovin hatariksi.
17.01.2011.
Nuorimmat keskitysleireiltä eloon jääneet ovat nykyisin lähes 70-vuotiaita. Muutaman vuosikymmenen kuluttua ei ole enää hengissä yhtäkään, joka olisi omakohtaisesti kokenut keskitysleirien kauhut.
17.01.2011.
Holokaustin kiistäjien mukaan yhden ruumiin polttaminen kestää niin kauan, että natsit eivät olisi millään ehtineet polttaa yli miljoonaa ihmistä Auschwitzin toiminta-aikana.
17.01.2011.
Tämän väiteen mukaan natsit eivät olisi voineet käyttää Zyklon B -kaasua krematoriorakennuksissa, sillä käyttö olisi ollut liian vaarallista.
17.01.2011.
Tämän väitteen esittäjien mukaan holokaustissa kuolleiden juutalaisten määrää on vahvasti liioiteltu.
17.01.2011.
Epäilijät väittävät, että jos natsit olisivat halunneet todella tappaa juutalaiset, he olisivat käyttäneet jotakin muuta kaasua.
17.01.2011.
Holokaustin kieltäjät väittävät, että kaasukammiot olivat todellisuudessa luonnollisista syistä kuolleiden vainajien säilyttämiseen tarkoitettuja ruumishuoneita.
17.01.2011.
Vaikka juutalaisten joukkotuhonnasta on tuhansia silminnäkijälausuntoja ja virallisia asiakirjoja, monet yrittävät väittää, ettei sitä ole koskaan tapahtunut.
His nr. 10/2010 s. 28-35.
Reinhard Heydrich oli oopperasäveltäjän lapsenlapsi ja taitava miekkailija. Kolmannessa valtakunnassa hänestä tuli Hitlerin lemmikki ja tuhosuunnitelmien pääarkkitehti, joka teki kaikkensa natsismin vihollisten murskaamiseksi ja vastarinnan kukistamiseksi. Uransa huipulla hän suunnitteli ”lopullisen ratkaisun” Euroopan juutalaisten tuhoamiseksi.
17.01.2010.
Holokaustin kieltäjien mukaan Hitler ei tiennyt joukkotuhonnasta, eikä se ollut Saksan virallista politiikkaa.
17.01.2010.
Holokaustin kieltäjät väittävät, että ihmisten tappamisesta kaasulla ei ole todisteita.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.