His nr. 16/2011 s. 64-71.
Elettiin sodan viimeisiä päiviä. Saksa oli luhistumaisillaan, ja Adolf Hitler oli linnoittautunut maanalaiseen bunkkeriinsa Berliinissä. Seuranaan hänellä oli uskollisimmat tukijansa, jotka olivat palvelleet häntä vuosikausia eivätkä halunneet jättää häntä edes katastrofin kolkutellessa ovella. Bunkkerissa vietettiin syntymäpäiviä ja häitä perikatoa odoteltaessa.
His nr. 9/2011 s. 26-35.
Saksa teki 3,6 miljoonan sotilaan voimin massiivisen yllätyshyökkäyksen Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Vaikka Saksan salamasotataktiikka toimi aluksi loistavasti, valtava neuvostomaa osoittautui kuitenkin liian suureksi suupalaksi voitonvarmalle Saksan armeijalle.
His nr. 10/2011 s. 14-19.
Neuvostoliitto valmistautui pitkään asemasotaan Saksaa vastaan. Kokonaisia tehtaita työntekijöineen siirrettiin itään, ja kaikki vähänkin käyttökelpoinen tuhottiin vihollisen tieltä. Tavallisen kansan kärsimyksille Stalin ei uhrannut ajatustakaan.
His nr. 13/2011 s. 36-39.
Äiti Teresa otti vastaan pimeää rahaa, Mahatma Gandhi nukkui nuorten alastomien tyttöjen kanssa ja kuningatar Viktoria vieroksui lapsiaan. Monien historian merkkihenkilöiden kaapissa on ollut luurankoja.
17.08.2011.
Natsi-Saksaa kutsutaan usein ”kolmanneksi valtakunnaksi”. Mitkä olivat ensimmäinen ja toinen valtakunta?
12.08.2011.
Historia on täynnä osuvia – tai ainakin mieleen painuvia – lausahduksia. Tässä valotetaan 13 kuuluisan sanonnan taustaa.
His nr. 2/2008 s. 16-21.
Koulunkäynti ei maittanut, ja taiteilijana hän epäonnistui. Adolf Hitler helli vuosikausia turhia unelmiaan, kunnes hän löysi erityiskykynsä vangitsevana puhujana. Hän sai saksalaiset vakuuttumaan ideoistaan ja muutti maan natsidiktatuuriksi.
His nr. 3/2010 s. 12.
Miksi Hitlerillä oli niin hassut viikset?
07.03.2011.
Hitler kielsi valtaamasta piiritettyä Leningradia, sillä hänen suunnitelmansa oli näännyttää kaupunkilaiset nälkään.
22.02.2011.
Saksan sotatoimet toisessa maailmansodassa rahoitettiin suurelta osin juutalaisilta ryövätyillä varoilla, väittää saksalainen tutkija.
08.02.2011.
Brittivakooja ”Mr Borenius” houkutteli vuonna 1941 Saksan kansallissosialistisen puolueen yhden nokkamiehen, Rudolf Hessin, Skotlantiin, jossa tämä vangittiin.
His nr. 15/2010 s. 14-21.
Varhain aamulla 16. joulukuuta 1944 tuhannet saksalaistykit alkoivat pommittaa Yhdys-valtojen joukkojen linjoja ja raivata siten tietä Saksan panssarivaunuille. Saksan joukot, jotka koostuivat pitkälti itärintaman veteraaneista, olivat matkalla kohti Antwerpenin satamakaupunkia aikomuksenaan motittaa vihollisen armeijat. Saksa iski liittoutuneiden joukkoja vastaan ennenkokemattomalla voimalla.
27.09.2010.
Lue muun muassa Ardennientaistelusta, haareminaisista ja Kiinan mystisistä muumioista.
His nr. 14/2010 s. 26-31.
75 vuotta sitten natsit kirjasivat rotuideologiansa laeiksi. Nürnbergin lait eristivät Saksan juutalaiset yhteiskunnasta ja käynnistivät valtiojohtoisen vainon, jollaista ei ollut nähty sitten keskiajan. Natsien tavoite oli hävittää juutalaiset Euroopasta.
20.07.2010.
Tutkijat ovat hyvin todennäköisesti löytäneet noin 40 Hitlerin sukulaista.
His nr. 3/2010 s. 50-53.
Pohjois-Ruotsi oli pitkään lähes tutkimatonta erämaata, kunnes 1800-luvun lopulla alueen rautamalmista tuli kysyttyä maailmanmarkkinoilla. Ruotsissa koettiin malmiryntäys, jonka aikana pohjoiseen virtasi tuhansia työläisiä ja onnenonkijoita. 35 vuotta myöhemmin Kiirunan kaivos oli tärkeä tekijä Hitlerin sotajuonissa.
His nr. 2/2008 s. 28-31.
Saksalainen puuseppä Georg Elser valmisteli pitkään pommiattentaattia Hitleriä vastaan Münchenissä. Iskun ajoitus meni pieleen, kun Hitler muutti aikatauluaan ja ehti poistumaan paikalta. Kahdeksan muuta kuoli.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.