Bonaparte

  • Napoleonin paluu jäi lyhytaikaiseksi

    His nr. 5/2010 s. 46-51.

    Karkotuksen Elban saarelle uskottiin merkitsevän Napoleonin valtakauden loppua. Entisen keisarin poliittiset vastustajat kuitenkin aliarvioivat hänet pahan kerran. Napoleon
    palasi vielä valtaan mutta
    menetti lopulta kaiken.

  • Korsikalainen Ranskan johtoon

    His nr. 5/2010 s. 34-41.

    Korsikalaisen asianajajan poikana Napoleonin tie valtaan oli pitkä. Kunnianhimonsa, poliittisen vainunsa ja sotilaallisten kykyjensä ansiosta
    hän kuitenkin eteni askel askelelta
    kohti Ranskan keisariutta.

  • Napoleon teki Ranskasta suurvallan

    His nr. 5/2010 s. 42-45.

    Keisariutensa alkuvuosina Napoleon saavutti loistavia voittoja sekä taistelu­­kentillä että politiikassa. Hallittuaan keisarina kolme vuotta hän piti vallassaan suurta osaa Eurooppaa. Menestystä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja valtansa menettänyt keisari karkotettiin Välimeressä sijaitsevalle Elban saarelle.

  • Euroopan valtias

    His nr. 5/2010 s. 32-33.

    Hän kruunautti itsensä keisariksi 35-vuotiaana, ja 40-vuotiaana hän teki Ranskasta Euroopan johtavan valtion. 51-vuotiaana hän kuoli karkotettuna
    syrjäisellä St. Helenan saarella. Napoleon muokkasi Euroopan historiaa mutta kaatui lopulta oman vallanhimonsa vuoksi.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.