Han van Meegeren joutui oikeuteen myytyään Hermann Göringille arvokaaksi luullun maalauksen.
© Corbis/Polfoto, Getty/AOP & Tim Koster, Rijksdienst voor het Cultureel Erfgoed, Rijswijk/Amersfoort

Huijarimaalari petkutti Göringiä

Han van Meegeren osasi maalata kuten vanhat alankomaalaiset mestarit konsanaan, mutta 1930-luvulla hänen taitojaan ei arvostettu. Katkeroitunut taiteilija suunnitteli huijauksen, joka onnistui lopulta hieman liiankin hyvin.

tiistai 1. marraskuuta 2016 teksti Esben Sylvest
Kun yhdysvaltalaissotilaat ilmes­tyivät Itävallassa ­sijaitsevaan Fisch­­hornin linnaan 21. toukokuuta 1945, Emmy Göring ­kiisti tietävänsä mitään aviomiehensä taideko­koelmasta.


Väitteet siitä, että Hermann Göring olisi piilottanut arvokkaita taideteoksia linnaan, olivat hänen vaimonsa mukaan silkkaa valetta.

Yllätysvieraat kuuluivat liittoutuneiden joukkojen erikoisyksikköön Monuments, Fine Arts, and Archivesiin (MFAA), jonka tehtävänä oli etsiä nat­sien eri puolilta Eurooppaa ryöväämiä taideaarteita.


Fischhorniin heidät oli tuonut 1600-luvulla eläneen alankomaalaisen Johannes Vermeerin maalaus. ­Lopulta Emmy Göringin sairaanhoitaja paljasti teoksen piilopaikan, ja pian kehyksistään irrotettu pellavakangas löytyikin kaakeliuunin hormin ympäriltä.

”Käsitelkää teosta varoen, se on hyvin arvokas”, Gormans varoitteli. Hänen vierellään Emmy Göring itki katkerasti, sillä hän ei tiennyt, että teos oli itse asiassa hollantilaisen Han van Meegerenin maalaama väärennös.

Kun Nürnbergissä sotarikosoikeudenkäyntiään odottava Herman Göring sai kuulla, että hänen kalliilla ­ostamansa maalaus olikin väärennetty, hän näytti siltä kuin hänelle olisi ensi kertaa valjennut, että maailmassa oli olemassa ­pahuutta.

Alankomaalainen väärentäjä Han van Meegeren oli jälleen kerran ­onnistunut huijaamaan hyväuskoisia, mutta pian hän joutuisi tilille teostaan.

Väärinymmärretty nuori taiteilija

Van Meegeren syntyi Hollannissa vuonna 1889, ja hän oli jo lapsena taitava piirtäjä ja maalari.


Koulussa hän myi toisille pojille vähä­pukeisia naisia esittäviä piirroksia, ja lopulta muuan paikallinen taiteilija otti hänet oppilaakseen Varttuessaan van Meegeren alkoi ihailla 1600-luvun alankomaalaisia mestareita ja erityisesti Delftissä elänyttä Johannes Vermeeriä.

Hänen itseluottamuksensa paisui taitojen karttuessa, ja hän uneksi saavansa osakseen samanlaista ihailua kuin hänen kauan sitten eläneet esikuvansakin.

Van Meegeren oli lahjakas maalari, mutta hänen tyylinsä ja aiheensa edustivat mennyttä aikaa, sillä uudet tyylisuunnat, kuten impressionismi ja kubismi, olivat syrjäyttäneet realismin taiteesssa.


Van Meegerenin näyttelyt saivatkin kriitikoilta murska-arvosteluja.

”Hänellä on kaikki taiteilijan ominaisuudet omaperäisyyttä lukuun ottamatta”, eräs kriitikko kirjoitti vuonna 1922.

”Näyttelystä jäi se vaikutelma, että olin nähnyt teokset joskus ennenkin”, toinen kriitikko suomi.

Van Meegeren hukutti surunsa pulloon, haki lohtua prostituoiduilta ja katkeroitui taidepiireille, jotka eivät ymmärtäneet hänen nerouttaan.

Vuonna 1928 tuolloin 39-vuotias van Meegeren päätti kostaa pilkkaajilleen. Hän avusti muutaman ystävänsä julkaisemaa kipakkaa taidelehteä nimeltä De Kamphaan, ”Tappelukukko”, jossa hän purki kaunaansa taidepiirejä kohtaan.

”Tuo pieni naisvihaajien ja neekerinrakastajien joukko – eurooppalaisen taiteen niin sanottu kerma – on aivan liian moraalitonta sakkia käsiteltäväksi tässä lehdessä”, hän ryöpytti.

Muotokuvat toivat van Meegerenille elannon, ja niissä hänen kykynsä jäljentää todellisuutta pääsi oikeuksiinsa.

© “Dr. maurits ernest houck”

Kostosuunnitelma alkoi muotoutua

De Kamphaanin ärhäkät kirjoitukset toivat van Meegerenille lisää vihamiehiä taidepiireissä, ja hänen oli yhä vaikeampi myydä teoksiaan. Hän joutuikin ­ansaitsemaan elantonsa opettamalla, maa­laamalla muotokuvia ja entisöimällä vanhoja tauluja.

 Vähitellen van Meegerenin mielessä alkoi muotoutua suunnitelma. Hän päätti paljastaa taidemaailman tekopyhyyden ja osoittaa oman huimaavan lahjakkuutensa maalaamalla täydellisen 1600-luvun maalauksen ihailemansa Johannes Vermeerin nimissä.

Kun kriitikot olisivat nielleet syötin ja ylistäneet yllättäen löytynyttä mestariteosta, hän ilmoittautuisi teoksen tekijäksi.

1930-luvun alkuvuosina van Meegeren perehtyi taiteen väärentämisen vaikeaan taitoon, joka edellytti paitsi taiteellista lahjakkuutta myös perusteellisia tietoja kemiasta ja taidehistoriasta.

Hän osti aitoja 1600-luvun maalauksia ja poisti niistä huolella pintamaalin. Sitten hän maalasi vanhan pohjamaalin päälle oman ­kuva-aiheensa maaleilla, jotka hän oli ­itse sekoittanut Vermeerinkin aikanaan käyttämistä aineksista.

Hän myös kehitti erilaisia menetelmiä, joiden avulla hän sai maalin kuivumaan ­pikavauhtia ja maalaustensa pinnan halkeilemaan vanhoille tauluille tyypillisellä tavalla.

Syksyllä 1936 van Meegeren oli vihdoin valmis käymään töihin. Taulun ­aiheena oli raamatullinen kohtaus, jossa Jeesus istuu aterialla opetuslastensa kanssa Emmauksen kaupungissa.


Seuraavat puoli vuotta van Meegeren käytti kaiken liikenevän aikansa täydellisen ”Vermeerinsä” maalaamiseen. 

Väärentäjä keksi taululle tarinan

Kun taulu viimein oli valmis, van Meegeren otti yhteyttä tuttavaansa, Pariisissa asuvaan asianajajaan G. A. Booniin.


Hän kertoi tälle edustavansa varakasta hollantilaisnaista, joka oli perinyt useita vanhoja maalauksia.

Nainen halusi myydä osan arvotauluista, mutta pahaksi onnekseen hän asui Italiassa, missä Mussolinin ­fasistihallinto kielsi taiteen viemisen maasta. Niinpä mahdollinen taulukauppa pitäisi hoitaa vähin äänin.

Van Meegeren kertoi Boonille epäilevänsä yhtä maalauksista aiemmin tuntemattomaksi Veermeriksi, ja kun hän vielä lupasi tälle osuuden teoksen tulevasta myyntihinnasta, tämä suostui ilomielin auttamaan kaupan järjestämisessä.

Suunnitelman mukaisesti Boon otti yhteyttä Monacossa asuvaan Abraham Brediukseen, joka oli maailman johtava Vermeer-asiantuntija. Jos hän toteaisi tuntemattoman maalauksen aidoksi Vermeeriksi, keräilijät suorastaan tappelisivat voidakseen ostaa sen.

Bredius ei ollut uskoa silmiään, kun Boon näytti maalauksen hänelle. Iäkäs asiantuntija asetti silmälasit nenälleen ja tutkaili taideteosta kaikessa rauhassa. Maalauksen pohjana käytetty kangas oli riittävän vanha ollakseen aito.


Seuraavaksi Bredius kastoi vanutupon alkoholiin ja pyyhkäisi sillä kevyesti maalauksen kulmaa. Öljymaalin kuivuminen ­rutikuivaksi vie vuosia, ja jos maali olisi ollut tuoretta, sen olisi pitänyt liueta vanutuppoon. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä van Meegeren oli ollut huolellinen.

Bredius tutki maalausta useiden päivien ajan, kunnes hän lopulta antoi Boonille siitä kirjallisen arvionsa.
Van Meege­renin kauris koristi 1930-luvulla joka viidettä hollanti­laiskotia.
© Han van Meegeren

Väärennös päätyi museoon

Boon lähetti arvion van Meegerenille, joka luki sen jännittyneenä: ”Tämä Delftin suuren Vermeerin maalaama verraton taideteos on Jumalan avulla tullut ­ihmisten ilmoille piilosta, jossa se on virunut vuosikausia.”


Van Meegeren puhkesi raikuvaan nauruun.

Bredius kirjoitti uudesta Vermeeristä taidelehti Burlington Magazineen, ja pian Boonin asianajotoimistoon alkoi tulvia yhteydenottoja kiinnostuneilta ­ostajilta.


Lopulta teos myytiin 4,7 miljoonaa ­euroa vastaavalla 520  000 guldenilla Boijmans-museoon Rotterdamiin. Eri puolilla maailmaa sanomalehdet ylistivät vasta löytynyttä mestariteosta vuolaasti, ja van Meegeren päätti lykätä huijauksensa paljastamista tuonnemmaksi.

Juonen onnistuminen riemastutti häntä suuresti, ja lisäksi väärennös oli tehnyt hänestä kertaheitolla rikkaan.

Kesäkuussa 1938 Boijmans-museo esitteli uuden aarteensa yleisölle, ja van Meegeren kävi joka päivä ­näyttelyssä ­vinoilemassa muille kävijöille.

”Vaikea uskoa, että ne maksoivat tuosta yli puoli miljoonaa – tauluhan on ilmiselvästi väärennetty”, van Meegeren kailotti suureen ääneen ja nautti muiden kiivaista vastalauseista.

Taulusta saamillaan rahoilla van Meegeren osti Nizzasta huvilan ja alkoi ­järjestää siellä vaimonsa kanssa loisteliaita juhlia. Kun häneltä kysyttiin syytä ­hänen äkilliseen vaurastumiseensa, hän kertoi voittaneensa arpajaisissa.

Uusia väärennöksiä liukuhihnalta

Pian van Meegeren maalasi jo täyttä ­päätä uutta väärennöstä, ja seuraavina vuosina markkinoille tuli kymmenen uutta ”Vermeerin” ja ”Pieter de Hooc­hin” maalausta.


Teokset myytiin yksityisille keräilijöille, ja ne rikastuttivat van Meegereniä noin 38 miljoonaa nykyeuroa vastaavalla summalla.

Jonkin ajan kuluttua van Meegeren palasi Amsterdamiin ja alkoi ostaa kiinteistöjä. Lopulta hän omisti yli sata kiinteistöä, kuten ­hotelleja ja yökerhoja.

Van Meegeren ei ollut ilmoittanut tulojaan veroviranomaisille, eikä hän siksi voinut tallettaa rahojaan pankkiin.

Sen sijaan hän hautasi suuren osan rahoistaan puutarhaansa. Hänellä oli kuitenkin usein vaikeuksia löytää niitä myöhemmin, sillä hän oli alkanut juoda.

Hän kaatoi ensimmäisen ryypyn kurkkuunsa jo aamulla, ja lisäksi hän napsi morfiinitabletteja, jotta hänen ­kätensä eivät ­vapisisi maalatessa. 

Göringin apuri osti väärennöksen

aksan joukot etenivät Euroopassa vastustamattomalla voimalla, ja toukokuussa 1940 ne hyökkäsivät Alankomaihin.


Samoihin ­aikoihin natsihallinto alkoi kahmia haltuunsa taideaarteita, jotka Hitler halusi koota Linziin Itävaltaan perustettavaan suureen taidemuseoon.

Korkea-arvoinen natsijohtaja Alfred Rosenberg johti erikoisyksikköä, joka etsi arvotaidetta miehitetyiltä alueilta ja joka muun muassa takavarikoi Hitlerille ­aidon Johannes Vermeerin Tähtitietei­lijä-teoksen upporikkaalta juutalaiselta Rothschildin suvulta.

Hitler joutui kuitenkin kilpailemaan taidemarkkinoilla natsihallinnon kakkosmiehen Hermann Göringin kanssa, joka oli niin ikään innokas taiteen keräilijä.

”Minun taidekokoelmani on ehkä Saksan ellei koko Euroopan merkittävin yksityinen kokoelma”, Göring kehuskeli Rosenbergille. Vermeer häneltä kuitenkin vielä puuttui.

Vuonna 1942 Göringille tarjoutui ­tilaisuus hankkia Vermeerin teos. Hänen alankomaalainen yhteyshenkilönsä Alois Miedl ilmoitti hänelle, että eräs yksityishenkilö oli ­halukas myymään siihen asti tuntemattoman Vermeerin, joka muistutti suuresti Boijmans-museon kokoelmaan kuuluvaa mestariteosta.

Göring osti maalauksen 1  650  000 guldenilla, joka vastaa noin 10,3 miljoonaa nykyeuroa. Näin hänkin joutui van Meegerenin huijaamaksi. 

Hitler ja Göring eivät kaihtaneet keinoja haaliessaan Euroopan taideaarteita itselleen.
© Scala/BPK

Syyte maanpetturuudesta

Liittoutuneiden joukkojen vapautettua Alankomaat keväällä 1945 Euroopassa alettiin etsiä natsien myötäilijöitä, ja pian etsijöiden huomio kiinnittyi van Meegereniin.


Saksalaisten arkistot paljastivat häneen myyneen miehittäjille alankomaalaisia taide­aarteita, ja sota-­ajan lakien mukaan moisesta maanpetturuudesta oli rangaistuksena kuolema.

Sanomalehdet kirjoittivat raivoissaan ”hollantilaisesta natsitaiteilijasta”, joka oli elänyt leveästi viholliselta saaduilla rahoilla. Kansa janosi verta, mutta van Meegeren ei vielä ollut valmis paljastamaan totuutta. Hän oli onnistunut huijaamaan pöyhkeitä taidepiirejä, ja ­lisäksi hän oli aidosti ylpeä Vermeerin nimissä maalaamistaan teoksista.

Van Meegeren virui vankilassa kuusi viikkoa, ennen kuin hän lopulta tunnusti väärentäneensä taulut, mutta hänen yllätyksekseen tunnustusta ei uskottu.

Asiantuntijat pitivät mahdottomana, että keskinkertainen taiteilija olisi kyennyt tuottamaan useita mestariteoksia. Lopulta epätoivoinen van Meegeren pyysi saada todistaa syyllisyytensä maalaamalla uuden ”Vermeerin” valvotuissa oloissa oikeuden edessä.

”Hän maalaa henkensä edestä”, eräs hollantilainen iltapäivälehti kirjoitti, ja niin asia olikin. Lopputulos ei ollut van Meegerenin paras ”Vermeer”, mutta se oli riittävän hyvä vakuuttaakseen asiantuntijat ja tuomarit.

Lehtikirjoitusten sävy muuttui, sillä monet hollantilaiset eivät voineet olla ihailematta miestä, joka oli pitänyt pilkkanaan sekä ylimielisiä taidepiirejä että vihattuja natsimiehittäjiä. 

Van Meegeren tunnusti väärennökset välttääkseen kuolemantuomion.
© Spaarnestad Photo

Väärentäjä vältti kuolemantuomion

Van Meegeren vapautettiin vankilasta, mutta oikeudenkäynti oli vielä edessä. Röntgentutkimus vahvisti taulut väärennöksiksi, sillä myöhemmissä väärennöksissään van Meegeren ei ollut viitsinyt poistaa pintamaalia vaan oli maalannut suoraan vanhan kuvan päälle.


Hän muisti ­ulkoa kankaiden alkuperäiset kuva-­aiheet, jotka röntgenkuvaus vahvisti.

Oikeudessa häneltä tivattiin, miksi hän oli myynyt väärennökset asiakkailleen niin kovalla hinnalla.

Väärentäjä todisti syyllisyytensä ­maalaamalla oikeudessa vielä yhden ”Vermeerin”
© Ullstein bild/Polfoto
”Mitä muuta olisin voinut tehdä? Jos olisin myynyt taulut halvalla, niitä olisi heti epäilty väärennöksiksi”, van Meegeren vastasi. Hän totesi myös, että menestys väärentäjänä oli merkinnyt ­hänen tuhoaan luovana taiteilijana.

Van Meegeren vapautettiin maan­petossyytteistä syksyllä 1947, ja marraskuussa hänet tuomittiin vuodeksi vankeuteen petoksesta.

Verottajan ja huijattujen asiakkaiden korvausvaatimukset ajoivat hänet vararikkoon, ja hänen alkoholin ja morfiinin liikakäytön tärvelemä terveytensä petti ennen vankilaan joutumista. Han Van Meegeren kuoli sydämenpysähdykseen 29. joulukuuta 1947.

Myös Hermann Göring oli välttänyt rangaistuksen. Hän oli tappanut itsensä syanidilla sellissään Nürnbergissä hirttotuomionsa täytäntöönpanoa edeltävänä yönä syksyllä 1946.

Ehkä sinua kiinnostaa...