John Lennon antoi nimikirjoituksensa aseistautuneelle Mark Chapmanille ennen ampumistaan. 

© Polfoto, Metropolitan filmexport

Katkera fani ampui John Lennonin

Mark Chapman rakasti Beatlesia, mutta vihasi John Lennonia, joka hänen mielestään oli pettänyt yhtyeen ihanteet. Kylmänä joulukuisena iltana pettynyt fani rankaisi entistä idoliaan.

perjantai 24. kesäkuuta 2016 teksti Mette Iversen

Yksi New Yorkin Keskuspuiston lähellä sijaitsevan Dakota-rakennuksen työntekijä tunnisti liikapainoisen miehen, joka odotti John Lennonia: ”Miksi olet yhä täällä? Sinähän olet jo saanut hänen nimikirjoituksensa.” Sitkeä fani Mark David Chapman ei piitannut kysyjästä. Hän oli seissyt koko päivän 8. joulukuuta 1980 Lennonin asunnon ulkopuolella.

Chapman säpsähti, kun valkoinen limusiini pysähtyi liikenne­valoihin 25 metrin päähän. Hän tiesi, keitä autossa oli. Sitten limusiini liukui Dakota-rakennuksen eteen, ja siitä nousi ensin nainen, jolla oli mustat suorat hiukset. Hän oli Lennonin vaimo Yoko Ono. Chapman hymyili hänelle ystävällisesti ja nyökäytti päätään.

Samassa Lennon nousi autosta kädessään kasetteja. Ääni Chapmanin päässä alkoi komentaa: ”Tee se, tee se, tee se.” Kun Lennon ohitti hänet, Chapman kiskaisi aseen taskustaan, ojensi kätensä suorina eteensä ja tähtäsi.

Kirja John Lennonista suututti Chapmanin

Koko 25-vuotiaan elämänsä ajan Chapman oli jumaloinut John Lennonia ja The Beatlesiä. Hänen kotonaan yhtyeen kappaleita oli tulvinut jatku­vasti radiosta ja levysoittimesta. Vuosisadan suurin yhtye lauloi vapaudesta, rauhasta ja sopusoinnusta, ja sen sanoma kuulosti teinistä houkuttelevalta keskellä 1960-luvun nuorisokapinaa.

Chapmanin isä piti perhettä kovassa kurissa, ja kun hän suuttui, poika ja äiti joutuivat olemaan varpaillaan. Koulussa hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja alkoi käyttää huumeita. 16-vuotiaana Chapman haki lohtua kristinuskosta ja alkoi itsekin tehdä presbyteriaanisen kirkon käännytystyötä.

Chapmania vaivasi koko ajan huono itsetunto, ja 22-vuo­tiaana hän yritti itsemurhaa. Hän joutui psy­kiat­riseen hoitolaitokseen mutta pääsi sieltä pois melko pian.

Vuotta myöhemmin Chapman lähti maailmanympärimatkalle. Matkan oli järjestänyt matkatoimistovirkailija Gloria Abe, jonka kanssa Chapman avioitui pian matkan jälkeen. Chapman myönsi vaimolleen, että hänen ihastuksensa John Lennoniin oli muuttunut inhoksi. 

Luettuaan ex-beatlea käsittelevän kirjan hän oli tullut kateelliseksi Lennonin kuuluisuudesta ja piti tätä yököttävänä teeskentelijänä: ”Imagine no possessions (suom. kuvittele maailma ilman omistusta), hän laulaa. Siinä hän kuitenkin on miljoonineen ja huvijahteineen, valheellinen, turmeltunut paska, joka valehtelee lapsille”, Chapman selitti kiihtyneenä vaimolleen.

Toinen kirja antoi Chapmanille idean käydä tapaamassa Lennonia. Se oli J. D. Salingerin teos Sieppari ruispellossa, jossa murrosikäinen Holden Caulfield lähtee New Yorkiin etsimään itseään.

Cauldfield oli ulkopuolinen, kuten Chapman, ja myös J. D. Salingerin päähenkilö kapinoi lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Myös Chapmanista tuntui, ettei hän ollut aikuinen eikä lapsi. Holden halveksi teeskenteleviä aikuisia, ja Chapman uskoi, että juuri hän oli ymmärtänyt Lennonin teeskentelijäksi.

Chapman ei vain verrannut itseään Caulfieldiin, vaan sisimmässään hän piti itseään Caulfieldina. Hänen päässään alkoi muotoutua suunnitelma: hän aikoi matkustaa New Yorkiin, astua esiin nimettömyyden varjoista ja saavuttaa mainetta tappamalla kuuluisan tähden.

Roosevelt-sairaalassa Yoko Ono sai tietää, että elvytysyritykset olivat epä­onnistuneet. John Lennon oli kuollut.

© Getty Images

Unelman tavoittelu alkoi

6. joulukuuta 1980 Chapman laskeutui LaGuardian lentokentälle New Yorkiin. Salingerin Caulfieldin tavoin myös Chapman etsi halvan yöpymispaikan: NMKY:n retkeilymaja sijaitsi vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Dakota-rakennuksesta, jossa John Lennon asui Yoko Onon ja heidän viisivuotiaan poikansa Seanin kanssa.

Kultakirjailtuun univormuun sonnustautunut vartija seisoi tähtien kodin sisäänkäynnin edustalla. Pitkään untuvatakkiin ja mustaan tekoturkislakkiin pukeutunut Chapman käveli kadun yli kohti kahta nuorta naista, jotka näyttivät myös odottavan nähdäkseen vilauksen kuuluisuudesta matkalla rakennukseen tai sieltä ulos. 

Nopeasti Chapman selvitti, että naiset olivat Lennon-faneja. Hän onki tietoonsa myös vartijoiden etunimet ja sen, keitä muita kuuluisuuksia rakennuksessa asui.

Chapman kertoi naisille, että hän oli matkustanut Havaijilta asti nähdäkseen vilauksen idolistaan. He ehdottivat, että tämä ostaisi ensimmäiseksi Lennonin uusimman levyn, Double Fantasyn, ja pyytäisi nimikirjoituksen sen kanteen.

Näin Chapman tekikin, mutta Lennonia ei näkynyt koko päivänä. Yöllä Chapman poistui NMKY:ltä ja kirjautui sen sijaan hotelli Sheratoniin. Yö ylellisessä hotellissa ja herkullinen ateria kalliissa ravintolassa lievittivät hieman Chapmanin pettymystä, mutta hyvää tuulta ei kestänyt pitkään.

Chapman kaipasi lempikirjaansa

Seuraavana aamuna Chapman seisoi jälleen toiveikkaana Dakota-rakennuksen edessä. Koska hän nyt tiesi portinvartijan nimen, hän kysyi: ”Hei Steve, mitä kuuluu? Onko John Lennon kaupungissa?”

Portinvartija vastasi tavalliseen tapaansa, että hän ei tiennyt.

”Onko sinulla mitään sitä vastaan, että odotan täällä?” Chapman lisäsi kohteliaasti.

”Se on julkinen jalkakäytävä. Niin kauan kuin et tuki sisäänkäyntiä, voit seistä, missä haluat”, vartija vastasi.

Lounasaikaan Chapman lähti hetkeksi pois etsiäkseen jotain syötävää. Sitten hän tajusi, että hän kaipasi myös Sieppari ruispellossa -kirjaa. Hän poikkesi siksi myös kirjakauppaan.

Kirjakaupassa Chapmanin sydän alkoi lyödä kiivaasti, sillä hän tajusi tuijottavansa Lennonia suoraan kasvoihin. Lennon oli juuri julkaissut ensimmäisen levyn viiteen vuoteen, ja hänen kuvansa koristi Playboy-lehden mainosta.

Chapman maksoi kirjan ja osti sen lisäksi julisteen, joka esitti Ihmemaa Oz -filmin päähenkilöä Dorothya kuivaamassa leijonan kyyneleitä, sekä Lennon-jutun sisältävän Playboyn.

Illan Chapman vietti Sheratonissa prostituoidun kanssa aivan kuin Holden Caulfield oli tehnyt. Chapman ei juuri välittänyt seksistä, mutta hän kaipasi naisen läheisyyttä. Hän sanoi naiselle, että tällä oli vapaailta, ja hieroi häntä.

Seuraavana aamuna Chapman siisti huoneensa ja asetteli lattialle puoliympyrään passinsa, Todd Rundgrenin kasetin, entisen pomonsa suosituskirjeen, kuvan itsestään vietnamilaisten pakolaislasten ympäröimänä ja Raamatun avattuna Johanneksen evankeliumin kohdalta. Englanniksi evankeliumin nimi on Gospel of John, ja nimen perään Chapman oli kirjoittanut kuulakärkikynällä ”Lennon”. Puoliympyrän keskelle Chapman asetti Ihmemaa Ozin julisteen.

Lattialle asetellut esineet olivat Chapmanille merkityksellisiä, ja hän ajatteli, että kun poliisit murhan jälkeen saapuisivat huoneeseen, ”he ymmärtäisivät heti, kuka minä olen”. Chapman työnsi aseen untuvatakkinsa taskuun ja laittoi sen etupuolelle pahvia, jottei asetta erottanut taskun päältä katsoen. 

Kylpyhuoneessa hän pyörähteli peilin edessä, tarttui aseeseen, tähtäsi peilikuvaansa ja veti liipaisimesta nopeasti viisi kertaa peräjälkeen niin, että ase naksahteli. Sitten hän latasi revolverinsa viidellä onttokärkisellä dumdum-luodilla.

Kun Chapman lähti hotellista, hän otti mukaansa Siepparin ruispellossa, johon hän oli kirjoittanut kuulakärki­kynällä ”Tämä on minun sanomani”, ja John Lennonin uuden albumin.

Kaksi ääntä kamppaili keskenään Chapmanin päässä. Toinen niistä huusi ”Tapan hänet”, ja toinen aneli ”Jumala, pelasta minut tältä”.

Holden Caulfieldin tavoin Chapman vaelteli ristiin rastiin New Yorkin katuja ennen kuin hän tuli Dakota-rakennuksen luo ja otti kirjansa esiin. Hän seisoi uppoutuneena kirjaan, kun taksi yhtäkkiä pysähtyi kadulle ja siitä kiiruhti rakennukseen mies leveälierisessä hatussa. Portinvartija kysyi: ”Näitkö sinä hänet?” Chapman ei ollut ehtinyt nähdä Lennonia.

”Ajankohta ei ollut oikea, ja minusta tuntuu, että hän tulee takaisin eikä siihen mene pitkään”, pettynyt Chapman lohdutti itseään.

John Lennonin murha sai paljon julkisuutta. Jopa hautausurakoitsijoita kuvattiin, kun nämä hakivat vainajan.

© Getty Images

Lennon antoi murhaajalle nimikirjoituksen

Illan kuluessa Chapmanin sekavat ajatukset keskeytyivätkin lopulta siihen, että hän kuuli naurua ja tutun paksun britti­aksentin. John Lennon ja Yoko Ono tulivat ulos ja kävelivät kohti heitä odottavaa limusiinia. Chapman jäykistyi paikoilleen, kun hän näki Lennonin.

”Hei, luulin, että olet täällä saadaksesi hänen nimikirjoituksensa levyyn. Mitä ihmettä oikein odotat? Siinä hän nyt on!” huusi valokuvaaja, joka oli myös odottanut tähteä koko päivän. 

Kykenemättä lausumaan sanaakaan Chapman hoippui kohti Lennonia ja työnsi albumin tämän eteen. Ex-beatle hymyili ja otti levyn käteensä viittoen, että hän tarvitsi jotain, jolla kirjoittaa.

Chapman ojensi hänelle kuulakärkikynän, ja Lennon kirjoitti: ”John Lennon, joulukuussa 1980”.

”Haluaisitko vielä jotain?” Lennon kysyi kohteliaasti ojentaessaan albumin takaisin Chapmanille.

”Kiitos, John”, oli kaikki, mitä Chapman sai änkytettyä. Samaan aikaan hänen sisällään ääni käski hänen toimia: ”EEEIII, voit tipauttaa hänet nyt. Pane käsi taskuun. Hän on sinun, hän on minun. Senkin hirviö, teeskentelevä hirviö. Sinä lupasit!” Limusiini ja Lennon hävisivät näkyvistä.

Viisi laukausta kohti John Lennonia

Kun limusiini kello 22.45 ilmaantui jälleen Dakota-rakennuksen eteen, Chapman oli valmiina. Aiempi pettymys oli poissa, ja ääni hänen päässään alkoi taas toistaa: ”Tee se, tee se, tee se, tee se.”

Lennon ohitti Chapmanin ja suuntasi kohti alaovea, kun Chapman otti askeleen hänen peräänsä.

”Tähtäsin hänen selkäänsä ja painoin liipaisinta viisi kertaa. Sitten päässäni räjähti helvetti valloilleen”, Chapman kertoi tilanteesta myöhemmin.

Laukaukset löivät hetkeksi Chapmanin korvat lukkoon, ja ruuti pisteli hänen sieraimissaan. Mies, jota hän oli palvonut koko elämänsä, horjui verta vuotavana kohti rakennuksen ovea Yoko Onon etsiessä kirkuen suojaa.

Avunhuutojen kaikuessa portinvartija iski aseen Chapmanin kädestä ja potkaisi sen kauemmas. Chapman riisui talkinsa ja hattunsa, jotta poliisi näkisi, ettei hänellä ollut muita aseita.

Kun poliisi pidätti Chapmanin, tällä oli ”aseenaan” vain Sieppari ruispellossa. Lennon oli yhä elossa, ja yksi poliiseista kumartui hänen puoleensa ja kysyi: ”Tiedätkö, mikä nimesi on? Millainen on olosi?” Hengästyneeltä kuulostava Lennon pusersi huuliltaan vastauksen: ”John Lennon. Sattuu niin pirusti.” Hänen kehonsa oli lävistänyt neljä luotia, jotka olivat pirstoneet rintakehän isoja verisuonia. Lennon vuoti kuiviin ambulanssissa matkalla sairaalaan, eikä elvytysyrityksistä ei ollut enää apua.

Kuuden päivän päästä eri puolilla maailmaa pidettiin kymmenen minuutin hiljainen hetki. Liverpoolissa 30 000 fania kokoontui suremaan yhdessä, ja New Yorkissa heitä oli 225 000. Myös kaikki kaupungin radiokanavat hiljenivät hetkeksi.

Mark David Chapman tuomittiin ”20 vuodesta elinkautiseen” vankeuteen ja psykiatriseen hoitoon. Murhasta on nyt kulunut 35 vuotta, ja hän istuu yhä tuomiotaan. Hän on anonut ehdon­alaiseen pääsyä kahdeksan kertaa, mutta anomukset on aina hylätty. 

Uutinen John Lennonin kuolemasta sai tuhannet fanit kerääntymään hänen asuntonsa eteen.

© Getty Images

Ehkä sinua kiinnostaa...