Dracula oli ruhtinas, joka kävi 1400-luvulla armotonta sotaa ottomaaneja vastaan. Hänen palatsinsa Targovistessa Romaniassa on suosittu matkailunähtävyys. 

© Ullstein Bild

Tosielämän Dracula oli verenhimoinen ruhtinas

Vuonna 1897 ilmestyi Bram Stokerin romaani kreivi Draculasta, ihmisverta elääkseen juovasta vampyyristä. Todellinen Dracula, Vlad III Tepes eli ”Seivästäjä”, oli vielä raakalaismaisempi kuin kirjallinen vastineensa. Hirmutöistään huolimatta Vlad kohosi alamaistensa silmissä kansallissankarin asemaan.

maanantai 23. huhtikuuta 2018 teksti Stine Grynberg

Sulttaani Mehmed II ei ollut uskoa silmiään. Loppukesästä 1462 hänen uupunut ja kovia tappioitakin kokenut armeijansa oli saavuttanut määränpäänsä – Valakian pääkaupungin Targovisten, joka sijaitsi nykyisessä Etelä-Romaniassa.

Vihdoin oli tullut tilaisuus murskata lopullisesti turkkilaisten pahin vihollinen, ruhtinas Dracula.

60 000 miehen vahvuinen armeija oli valmis taisteluun, mutta sitä kohtasi kauhistuttava näky. Kaikkialla Targovisten kaupunginmuurin ulkopuolella virui seipäissä mätäneviä ruumiita.

20 000 turkkilaista sotavankia ja Targovisten asukasta­ – miehiä, naisia ja lapsia – oli seivästetty. Yhteen korkeimmista seipäistä oli keihästetty Hamza Pasha, sulttaanin uskollinen tukija, joka oli joutunut vihollisen kynsiin.

Vlad III Dracula, Valakian ruhtinas, oli osoittanut ansaitsevansa lisänimensä Tepes, ”seivästäjä”.

Tosielämän Dracula oli verenhimoinen

Vlad III:a eli Draculaa pidetään usein Bram Stokerin luoman samannimisen vampyyrihahmon esikuvana.

Stokerin vuonna 1897 julkaistussa romaanissa Dracula kuvataan verenhimoiseksi, satoja vuosia vanhaksi transilvanialaiskreiviksi, joka elää ihmisverellä.

Oikea Dracula ei juonut verta, mutta hänet tunnettiin verenhimoisena hallitsijana, joka oli julma vihollisiaan – erityisesti islaminuskoisia turkkilaisia – kohtaan.

Jo pienestä pitäen Dracula oli kasvatettu vihaamaan turkkilaisia, jotka olivat noihin aikoihin valloittaneet suuren osan nykyistä Kreikkaa ja Bulgariaa ja uhkasivat muutakin kristittyä Eurooppaa.

Draculan isä, Vlad II, kuului ns. Lohikäärmeen ritarikuntaan, joka yritti pysäyttää muslimien etenemisen.

Vlad II sai aikojen saatossa lisänimen Dracul, joka tarkoittaa romaniaksi lohikäärmettä. Hänen poikansa alkoi käyttää nimeä Dracula – Draculin poika.

Draculan ollessa noin 12-vuotias silloinen ottomaanien sulttaani painosti Draculan isän solmimaan kanssaan rauhansopimuksen.

Sopimukseen kuului, että Vlad II:n kaksi nuorinta poikaa, Dracula ja hänen nuorempi veljensä Radu, lähetettiin asumaan sulttaanin hoviin panttivangeiksi ja takeeksi rauhansopimuksen pitävyydestä.

Oltuaan kuutisen vuotta panttivankeina Dracula veljineen vihdoin vapautettiin vuonna 1448, ja he saattoivat palata kotiin.

Samana vuonna Draculan isä Vlad II ja vanhin veli Mircea tapettiin, kun Targovisten aatelisto nousi kapinaan ruhtinasta vastaan.

Turkkilaiset nostivat Draculan ruhtinaaksi

Vuonna 1448 turkkilaiset valloittivat Valakian, joka oli Draculan isän kuoleman jälkeen joutunut kaaokseen. Sulttaani nimitti vasta 18-vuotiaan Draculan ruhtinaaksi.

Maasta piti tuleman turkkilaisten vasallivaltio, ja turkkilaiset uskoivat pystyvänsä ohjailemaan nuorta ruhtinasta. Pian Unkarin armeija kuitenkin syrjäytti Draculan vallasta, sillä myös Unkari halusi Valakian haltuunsa.

Seitsemän vuotta Dracula eli maanpaossa eri puolilla Balkania odottaen tilaisuutta vallata Valakia takaisin. Hän sai odottamatonta apua turkkilaisilta.

Vuonna 1456 unkarilainen sotapäällikkö János Hunyadi taisteli kiihkeästi turkkilaisia vastaan, jotka olivat edenneet jo Serbian pääkaupunkiin Belgradiin.

Kovassa pinteessä Hunyadi antoi vanhan vihollisensa Draculan johtaa Unkarin ja Valakian raja-alueen Transilvanian puolustusta ja tarjosi hänelle tilaisuuden valloittaa Valakian valtaistuin takaisin.

Dracula tarttui tilaisuuteen, ja vuonna 1456 häntä onnisti. Unkarilaisten joukkojensa avulla hän valloitti Valakian ja palautti itsensä sen valtaistuimelle. Siitä alkoi Draculan hirmuhallinto.­

Dracula janosi kostoa

27-vuotias Dracula paloi halusta kostaa Valakian aatelille isänsä ja veljensä murhat. Mutta sen sijaan, että olisi pannut toimeen joukkopidätyksiä ja tapattanut vihamiehensä yksi kerrallaan – siihen liittyi liian suuri riski, että joku heistä pääsisi pakoon – hän punoi salassa suunnitelmiaan.

Vuoden 1457 pääsiäisenä lähes vuosi valtaantulonsa jälkeen Dracula järjesti yllättäen valtavat juhlat aatelisille, joiden hän uskoi olleen osallisena murhissa.

Juhlamenojen aikana hän pidätti vieraansa ja seivästytti heistä useimmat. Jotkut onnettomat uhrit lävistettiin alhaalta ylöspäin koko vartalon läpi niin, että seipään kärki tuli suusta tai niskasta ulos. Toiset seivästettiin vatsan tai rintakehän läpi.

Sitten seipäät iskettiin maahan – uhrin ollessa usein vielä hengissä. Tämän johdosta ruhtinas sai lisänimen ”seivästäjä”.

Draculan raaka kosto aatelisille lisäsi hänen suosiotaan alamaistensa keskuudessa – erityisesti talonpoikien, joita aatelisto oli alistanut vuosisatoja.

1400-luvulta peräisin olevassa puupiirroksessa kuvataan Draculaa aterioimassa seivästettyjen ihmisten metsän siimeksessä. Tarinan mukaan eräs hänen palvelijoistaan ei sietänyt ruumiiden hajua. Dracula määräsi hänet seivästettäväksi sanoen: ”Sinne ylös hajut eivät yllä.”   

© Scanpix/akg-images

Kukaan ei uskaltanut valehdella Draculalle

Nuori ruhtinas vihasi kaikenlaista varastamista, valehtelua ja epärehellisyyttä niin voimakkaasti, että näihin rikkomuksiin syyllistyneet teloitettiin viipymättä sukupuolesta, asemasta tai varallisuudesta riippumatta.

Tarinan mukaan Draculan rangaistukset olivat niin pelättyjä, että kansa pysyi rehellisenä; kukaan ei esimerkiksi uskaltanut varastaa arvokasta kultaista astiaa, jonka ruhtinas oli pannut kaupungin yleiselle kaivolle janoisia matkalaisia varten.

Eräänä päivänä muuan kiertävä kauppias kertoi Draculalle, että joku oli yöllä varastanut 160 kultadukaattia hänen vaunuistaan, jolloin ruhtinas rauhoitteli miestä sanoen, että iltaan mennessä hän saisi rahansa takaisin.

Sitten Dracula määräsi tuomaan aarrekammiostaan 161 kultadukaattia ja viemään ne kulkukauppiaan vaunuihin.

Illalla kauppias huomasi rahat ja laski ne viipymättä, minkä jälkeen hän palasi Draculan luokse ja kertoi, että oli löytänyt kultansa mutta yksi rahoista ei kuulunut hänelle.

Dracula käski tuomaan esiin varkaan ja kullan, jotka oli tällä välin löydetty, ja sanoi kulkukauppiaalle: ”Mene rauhassa. Jollet olisi kertonut minulle, että dukaatteja oli yksi liikaa, olisin seivästyttänyt sinut yhdessä varkaan kanssa.”

Dracula lähti sotaan turkkilaisia vastaan

Vuonna 1461 Turkin sulttaani Mehmed II lähetti kaksi lähettilästä Valakiaan vaatimaan Draculalta veroja. Tarina kertoo, että lähettiläät eivät riisuneet päähineitään osoittaakseen kunnioitusta Draculaa kohtaan.

Ruhtinas julmistui ja käski ommella röyhkeiden lähettiläiden päähineet kiinni näiden päähän.

Tuolloin elettiin jo Draculan hallintokauden lopun alkua, sillä pian tämän jälkeen sulttaanin sotajoukot ylittivät Tonavan ja alkoivat terrorisoida Valakian väestöä.

Dracula­ ajoi sotajoukkoineen turkkilaiset ulos maasta ja seurasi heitä Tonavan yli Bulgariaan, missä hän murhautti niin turkkilaisia kuin bulgarialaisiakin.

11.2.1462 päivätyssä kirjeessään Unkarin kuninkaalle Dracula kertoi, että hän oli tappanut 23 884 turkkilaista ja bulgaaria, mihin voidaan lisätä vielä ne, jotka poltettiin taloihinsa ja joiden päitä ei voitu panna näytteille.

Sulttaani Mehmed päätti tehdä kerralla tilit selviksi Draculan kanssa ja anastaa vallan Valakiassa.

Valakian hallitsija hallitsisi nimittäin myös Tonavaa, mistä olisi Mehmedille korvaamatonta etua sodassa saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan.

Kevään kuluessa hän varusti 60 000 sotilaan armeijan, ja heinäkuun 4. päivänä armeija lähti Valakiaan. Sulttaani johti itse joukkojaan.

Hän ei kuitenkaan kohdannut vastarintaa, vaan löysi vain poltettuja peltoja, myrkytettyjä kaivoja ja hylättyjä kyliä.

Dracula tiesi, ettei pystyisi lyömään turkkilaisia, joten hän turvautui poltetun maan taktiikkaan suunnitellessaan vastaiskuaan.

Dracula rankaisi osaa joukoistaan

Dracula päätti ottaa suuren riskin pysäyttääkseen turkkilaisten etenemisen. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli kohdistaa iskunsa suoraan sulttaaniin.

Niinpä hän määräsi armeijansa hyökkäämään yöllä sulttaanin leiriin. Hyökkäys oli rohkea teko, sillä Mehmedin armeija oli ainakin kolme kertaa Draculan armeijaa suurempi.

Dracula onnistui kuitenkin aiheuttamaan turkkilaisille suuria tappioita, ennen kuin joutui peräytymään.

Tarina kertoo, että hyökkäyksen jälkeen Dracula tarkasti joukkonsa huolellisesti. Kehon etupuolelle haavoittuneet sotilaat Dracula palkitsi avokätisesti.

Ne, jotka olivat haavoittuneet selkään eli olivat paenneet kuin mitkäkin pelkurit, seivästettiin peräaukon kautta Draculan raivotessa: ”Te ette ole mitään miehiä, olette pelkkiä akkoja!”

Dracula odotti seivästettyjen metsän takana

Kohtalaisesta menestyksestä huolimatta Dracula ei pystynyt pysäyttämään sulttaanin valtavaa armeijaa. Turkin ylivalta pelotti Targovisten asukkaita siinä määrin, että he syyskesällä 1462 nousivat kapinaan Draculaa vastaan.

Säälimätön ruhtinas kukisti kapinan kovalla kädellä ja kosti julmasti kapinallisille.

Muutamaa päivää myöhemmin turkkilaiset saapuivat Targovisteen ja saivat omin silmin todistaa tapahtumaa, josta Draculan lisänimi oli peräisin.

Lähestyessään pääkaupunkia turkkilaiset näkivät jo kaukaa tuhansien seipäiden kohoavan kaupunginmuurien ulkopuolella.

Seipäissä virui sekä Targovisten asukkaita että tuhansia turkkilaisia sotilaita, jotka Dracula oli saanut vangiksi ikuisuuksiin kestäneen sodan aikana.

Näky sai turkkilaiset sotilaat vapisemaan kauhusta, ja jopa sulttaanin, joka sentään oli tottunut vereen ja kuolemaan lukuisilla sotaretkillään, oli tunnustettava kohdanneensa julmempansa.

Hän jätti joukot alaistensa komentoon ja pakeni Valakiasta kiireen vilkkaa.

Dracula joutui liittolaisten pettämäksi

Draculan taktiikka toimi vain osin. Sulttaani tosin pakeni Valakiasta, mutta sota oli hävitty. Hieman Targovisten verilöylyn jälkeen turkkilaiset teurastivat Draculan joukot miltei viimeiseen mieheen.

Turkkilaisjoukkoja johti Draculan veli Radu, joka oli pitkään havitellut Valakian valtaistuinta ja taisteli siksi turkkilaisten puolella.

Dracula pakeni Transilvanian vuoristoon, mistä käsin hän jatkoi taistelemista. Saadakseen apua hän yritti solmia liiton Unkarin kuninkaan Matiaksen kanssa.

Tämä marssittikin joukkonsa Transilvaniaan sillä varjolla, että ne auttaisivat Draculaa palaamaan valtaan.

Sen sijaan hän vangitutti Draculan ja sulki tämän linnaan Unkariin. Samanaikaisesti jotkut Draculan viholliset aloittivat mittavan panettelukampanjan.

Uutta painotekniikkaa hyödyntäen he valmistivat tuhansia lehtolehtisiä, joissa kuvattiin Draculan julmuuksia.

Monet Draculaa koskevat myytit ovat saaneet alkunsa näistä lentolehtisistä. Näin Draculasta tuli legenda jo eläessään.

Draculan viimeinen taistelu turkkilaisia vastaan

Draculan vankeus kesti 12 vuotta, kunnes hän vuonna 1475 sai mahdollisuuden nousta kolmannen kerran valtaan.

Draculan veli Radu oli hallinnut Valakiaa jonkin aikaa, mutta hänet oli syösty vallasta ja maalla oli jo uusi ruhtinas, Basarab Laiota, joka oli turkkilaisten liittolainen.

Liitto huolestutti Unkarin kuningas Matiasta, joka päätti istuttaa Draculan jälleen kerran Valakian valtaistuimelle.

Ensin Draculan olisi toki taisteltava Matiaksen rinnalla turkkilaisia vastaan.

Muutaman onnistuneen sotaretken jälkeen Draculasta tuli jälleen Valakian hallitsija loppuvuodesta 1476.

Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan: Basarab Laiota palasi valtavien turkkilaisjoukkojen kanssa, eikä Draculalla ollut mitään mahdollisuutta voittaa.

Sulttaanille lähetettiin Draculan pää

Draculan kuolema vuonna 1476 on yhtä myyttinen kuin hänen elämänsäkin. Hän kuoli kenties taistelussa turkkilaisia vastaan, tai sitten Valakian aatelisto murhautti hänet.

Erään tarinan mukaan hänen irtileikattu päänsä lähetettiin Turkin sulttaanille todisteeksi siitä, että ”Seivästäjä” oli kuollut.

Dracula siis lopulta hävisi taistelun maahan tunkeutuvia turkkilaisia vastaan, mutta hänen sinnikäs vastarintansa antoi Länsi-Euroopalle arvokasta lisäaikaa valmistautua ottomaanien seuraavaan hyökkäykseen.

Draculan taistelu kansaa alistavaa aatelistoa vastaan teki hänestä Valakiassa kansansankarin – huolimatta hänen julmuuksistaan niin vihollisia kuin alamaisiaankin kohtaan.

Haluatko lukea lisää tarinoita historian hurjista ja usein verisistäkin tapahtumista?

Tilaa HISTORIA-lehti täältä

Lue lisää

Radu Florescu & Raymond McNally: Dracula: Prince of Many Faces, Back Bay Book 1989. Kurt Treptow: Vlad III Dracula: The Life and Times of the Historical Dracula, Center for Romanian Studies 2000.

Ehkä sinua kiinnostaa...