Kidutus: Kymmenen menetelmää

"Arvioin ihmisen tahdonvoiman sen mukaan, kuinka paljon vastustusta, kipua ja kidutusta hän voi kestää ja kuinka hän osaa kääntää tilanteen edukseen."
Friedrich Nietzsche

15. toukokuuta 1252 paavi Innocentius IV antoi Ad Extirpandaksi kutsutun bullan, jonka perusteella inkvisitiolla oli lähes rajoittamaton oikeus hankkia kerettiläisiksi epäillyiltä tunnustus kiduttamalla. Siitä alkoi yksi ihmiskunnan historian synkimmistä kausista, joka päättyi virallisesti vasta vuonna 1816, kun katolinen kirkko kielsi kidutuksen.

Raakoja menetelmiä tietojen keräämiseksi oli kuitenkin käytetty jo paljon ennen Innocentius IV:n aikaa, ja kielllon jälkeenkin kidutusta käytettiin yleisesti kuulustelumenetelmänä – se tapahtui huomaamattomammin ja sitä nimitettiin joksikin muuksi, mutta se oli yhä yhtä tuskallista.

1. Paljasta tuskaa

Muinaisessa Assyriassa ihmisiä kidutettiin nylkemällä heidät elävältä. Uhri riisuttiin alasti ja köytettiin paaluun, minkä jälkeen tältä kuorittiin iho pois terävällä veitsellä.

Nylkeminen aloitettiin päästä. Tarkoituksena oli edetä vähitellen jalkoihin, mutta menetelmä oli niin tuskallinen, että uhri yleensä menehtyi ennen kuin kiduttaja ehdi edes rintakehään.

Kidutuksella peloteltiin vihollista

Myöhemmissä Lähi-idästä peräisin olevissa lähteissä kuvaillaan menettelytapaa tarkemmin. Useissa niistä kerrotaan, että kiinni otetut vihollissotilaat nyljettiin. Käsittelyn tavoitteena oli sekä saada sotilaat paljastamaan salaisuuksia että myös pelotella vihollisjoukkoja.

Meksikon alueella eläneet asteekit käyttivät nylkemistä osana uskonnollisia uhrausrituaaleja. Euroopasta keskiajalta tunnetaan myös muutama tapaus, jossa uhri nyljettiin.

2. Pronssihärkä

Katolisen pyhimystarun mukaan Pyhä Eustachius kärsi marttyyrikuoleman noin vuoden 100 tienoilla. Hänen kerrotaan paistuneen kuoliaaksi pronssisen härän sisällä. Kertomuksen todenperäisyys on arvailujen varassa, mutta historiallisten lähteiden mukaan pronssihärkää tai muita vastaavia kammioita todella on käytetty kidutuskeinona.

Kuolo kohtasi kuumassa arkussa

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kuvaili kuumuudella kiduttamista jo 400-luvulla eaa. Uhri suljettiin yleensä metalliarkkuun, jonka alle sytytettiin nuotio. Menetelmää käytettiin antiikin Kreikassa. Koska kuumuutta oli vaikeaa säädellä ja kidutettava kuoli helposti, on vaikeaa sanoa, oliko kyseessä nimenomaan kidutusmenetelmä vai oliko uhri alun perinkin tarkoitus vain tappaa tuskallisesti.

Myöhemmin roomalaiset kehittivät kiduttamiseen härän muotoisen pronssikammion. Sen kyljessä oli luukku. Kun uhri oli pantu kammion sisään, luukku suljettiin ja kammion alle sytytettiin tuli. Kammion kuumentuessa uhrin huudot kuuluivat härän suusta. Höyry poistui sierainaukoista. Tuolloin pronssihärästä muodostui sairaalloisen huvittelun väline.

3. Valvottaminen

Keskiajalla inkvisitio pehmitti kerettiläisiksi epäiltyjä myöntämään syyllisyytensä myös estämällä heitä nukkumasta.

Kerettiläisen haarukka

Uhria valvotettiin muun muassa kerettiläisen haarukaksi kutsutulla laitteella. Kyseessä oli pieni rautatanko, jonka kummassakin päässä oli kaksi terävää piikkiä, kuten makkaratikussa. Tanko laitettiin pystyyn uhrin leuan alle niin, että alaosan piikit painuivat rintakehään tai solisluun tienoille. Tankoa estettiin putoamasta paikoiltaan kiinnittämällä se remmillä niskan taakse. Uhrin oli pakko pitää päätään epämukavassa asennossa.

Jos uhri nukahti ja pää nyökähti eteenpäin, piikit painuivat syvälle ihoon. Kun hän oli joutunut näin valvomaan muutaman vuorokauden, hän oli valmis myöntämään lähes mitä tahansa.