Alessandro Moreschi eli ”Rooman enkeli” oli viimeinen kastraattilaulaja. 

Kastraattilaulajat joutuivat luopumaan kiveksistään taiteen takia

Alessandro Moreschi syntyi köyhään perheeseen italialaisessa maalaiskylässä, ja 25-vuotiaana hänestä tuli Sikstuksen kappelin kuoron ensimmäinen sopraano. Komean uran kirkkokuorolaulajana tehneen Moreschin upean äänen salaisuus oli se, että hänet oli kastroitu lapsena.

maanantai 19. kesäkuuta 2017 teksti Kalika Bro-Jørgensen

Alessandro Moreschi kuoli 22. huhtikuuta 1922 perheensä ympäröimänä pitkän sairastelun jälkeen. 

Moreschin kuoleman jälkeen kollegat ja jopa entiset viholliset ylistivät häntä muistopuheissaan.

Hänelle järjestettiin suuret julkiset hautajaiset San Lorenzo in Damaso -kirkossa Roomassa. ”Rooman enkeli”, kuten Moreschia kutsuttiin, oli vaiennut.

Moreschi oli tehnyt pitkän ja arvostetun uran katolisen kirkon kuoroissa, mutta Vatikaani ei kuitenkaan noteerannut hänen poismenoaan mitenkään.

Siitä ei mainittu sanallakaan Vatikaanin lehdessä L’Osservatore Romanossa tai vuosikirjassa Annuario Pontificiossa.

Jopa Moreschin kuolintodistus katosi jäljettömiin.

Kirkkovaltion ja kirkon välinpitämättömyys oli ehkä yritys peitellä kyseenalaista perinnettä, jonka viimeisiä edustajia Alessandro Moreschi oli. 

Pitkälle 1800-luvulle asti Italiassa kastroitiin poikalapsia äänenmurroksen estämiseksi, jotta saatiin heleä-äänisiä laulajia muun muassa katolisen kirkon tarpeisiin. 

Kastraatit kirkossa ja oopperassa

Poikien ja miesten kastraatiota harjoitettiin jo muinaisina aikoina, jolloin sen uhreiksi joutuivat muun muassa orjat ja vangit. 

Muslimimaailmassa kastroidut eunukit olivat yleisiä muun muassa haaremin vartijoina. Tiedetään myös, että kirkolla oli kastraattilaulajia jo Itä-Roomassa. 

Bysantin valtauksen jälkeen 1200-luvulla ilmiö kuitenkin hävisi, kunnes putkahti jälleen ilmoille kolmesataa vuotta myöhemmin Italiassa.

Katolisen kirkon asiakirjoista voidaan päätellä, että kastraattiperinne alkoi jälleen voimistua 1500-luvun puolivälissä. 

Aiemmin nuoret pojat lauloivat sopraano- ja altto-osuudet tai miehet lauloivat ne falsetilla, sillä naisia ei hyväksytty kirkkolaulajiksi. Vuonna 1589 paavi

Sixtus V:n bulla määräsi ottamaan Pietarinkirkon kuoroon kastraatteja, todennäköisesti koska kastraattien ääni oli voimakkaampi ja heillä oli edessään pidempi ura kuorossa kuin pojilla, jotka joutuivat lähtemään kuorosta äänenmurroksen jälkeen. 

Sikstuksen kappelin kuorossa tiedetään olleen kastraattilaulajia jo vuonna 1558, vaikka virallisesti kuoroon alettiin ottaa kastraatteja vasta vuonna 1559.

Katolinen kirkko ei hyväksynyt naisten julkista esiintymistä esimerkiksi teatterilavoilla, baletissa ja oopperassa, joten oopperan suosion kasvaessa kastraattilaulajat löysivät siitä itselleen uuden areenan. 

Kastraatteja oli mukana jo ensimmäisissä oopperoissa 1600-luvun alussa, ja heistä tuli pian uuden lajityypin suuria tähtiä. 

Kastraattilaulajien kirkkaita ääniä ei hyödynnetty pelkästään naisrooleissa. 

Barokin säveltäjät arvostivat korkeita äänialoja, ja niinpä kastraatit lauloivat myös miehisiä sankarirooleja. Kastraattilaulajien suosion ollessa suurimmillaan kaksi kolmasosaa oopperarooleista kirjoitettiin heille.

Oopperan suosion kasvaessa 1700-luvulla suosituimmista kastraattilaulajista tuli tähtiä, jotka elivät ylellisyydessä ja seurustelivat yläluokan kanssa, ja pian alkoivat rehottaa huhut kastraattien ja aatelisrouvien välisistä suhteista.

Huhuissa saattoi olla perää, mutta ne olivat todennäköisesti myös vahvasti liioiteltuja, sillä kastraattien sukupuolivietti oli mieshormonin vähäisyyden takia usein heikko ja heidän sukuelimensä olivat kehittymättömät. Heitä

pidettiinkin ”vaarattomina” rakastajina aatelinaisille, sillä epätoivotun raskauden riski oli olematon.

Myös homoseksuaalisuus liitettiin usein kastraatteihin. Esimerkiksi kuuluisa seikkailija Giacomo Casanova kirjoitti kertomuksissaan 1700-luvun Italiasta kastraattien kutkuttavasta androgyynisestä olemuksesta ja näiden seikkailuista varakkaiden aatelismiesten kanssa sekä omista ihastuksistaan. 

Vuosittain tehtiin 4 000 kastraatiota

  • Kastraatio suoritettiin tavallisesti pojan ollessa 7–9 vuoden ikäinen.

  • Tapa oli yleinen erityisesti Italiassa. Ilmiön huippuvuosina 1700-luvulla vuosittain kastroitiin jopa 4 000 poikaa.

  • Tavallinen menetelmä oli katkaista siemenjohtimet ja poistaa kivekset.

  • Kastroiminen oli tabu, ja usein toimenpidettä perusteltiin sairauden hoitona tai kastraation väitettiin tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

  • Kastrointi aiheutti monenlaisia epämuodostumia: poikkeuksellisen hormonitoiminnan vuoksi kastraateista tuli usein pitkiä, ja heidän raajansa kasvoivat tavallista pidemmiksi. Kastraattien sukuelimet eivät kehittyneet, joskin saattoivat joskus jäädä toimiviksi. Heidän ihonsa oli kalpea ja karvankasvunsa olematonta, heillä oli taipumusta lihavuuteen ja rasvan kertymiseen lanteille ja rintoihin.

Kastraattien suosio hiipui

1700-luvun lopulla kastraattien suosio alkoi hiipua. Oopperan tyyli muuttui, ja 1800-luvulla sankarirooleja alettiin kirjoittaa kastraattien sijasta tenoreille, joihin lukeutui muun muassa palvottu Gilbert-Louis Duprez.

Samaan aikaan Italian talouden voimakas kasvu tarjosi köyhille pojille paljon muitakin etenemismahdollisuuksia kuin kastraattilaulajan uran.

Myös Napoleon III:n vaikutus oli merkittävä. 

Ranskassa ja hänen hallitsemillaan alueilla Italiassa kastraatio kiellettiin, ja naiset saivat virallisen luvan laulaa kirkoissa ja oopperassa.

Vatikaanin muurien sisäpuolella perinnettä ylläpidettiin kuitenkin vielä pitkään. Kastraatteja tarvittiin kuorossa muun muassa Gregorio Allegin vuosittain pääsiäisviikolla esitettävässä Miserere-teoksessa. 

Vaikka kehon runtelu oli vastoin katolisen kirkon oppeja, kirkko puolusteli kastraattien käyttöä sillä, että se tapahtui Jumalan kunniaksi.  

Viimeinen kastraattilaulaja

Alessandro Moreschi syntyi 11. marraskuuta 1858 köyhään ja monilapsiseen perheeseen pienessä italialaisessa Monte Compatrin kylässä, kolme vuotta ennen oopperassa uransa tehneen ja viimeiseksi suureksi kastraattilaulajaksi kutsutun Giovanni Battista Vellutin kuolemaa. 

Varmaa tietoa siitä, milloin, miksi ja miten Moreschi kastroitiin, ei ole. 

Hänelle tehtiin hätäkaste samana päivänä, kun hän syntyi, mikä viittaa vakavaan sairauteen tai vammaan – kastraatiota käytettiin noihin aikoihin yleisenä hoitona monenlaisiin sairauksiin.

Sairautta käytettiin kuitenkin usein myös tekosyynä, sillä vaikka kastraatio oli yleistä, sitä ei hyväksytty heppoisin perustein. 

Toimenpide ei ollut vaaraton. Nukutukseen käytettiin esimerkiksi oopiumia, tai lapsen kaulavaltimoa puristettiin, kunnes hän menetti tajuntansa. 

Oopiumin yliannostus tai valtimon liian voimakas pusertaminen saattoi olla kohtalokasta. Kun lapsi oli tiedoton, hänen kiveksensä poistettiin.

Usein toimenpidettä seurasivat komplikaatiot, kuten verenhukka ja tulehdukset. 

Henkiinjääneet saattoivat joutua kärsimään lopun ikäänsä erilaisista vaivoista, minkä lisäksi toimenpide vaikutti heidän ulkonäköönsä, sillä kehon naishormonit saattoivat aiheuttaa rintojen kasvua ja lanteiden ja takapuolen pyöristymistä.  

Alessandro Moreschi lauloi Sikstuksen kappelin kuorossa ja oli mahdollisesti viimeinen kuoroon otettu kastraattilaulaja. Kuvanottovuotta ei tiedetä. 

© Malesopranos

Kastraatio aiheutti kehityshäiriöitä

Testosteronin puuttuminen puberteetissa ei ainoastaan estänyt äänenmurrosta vaan se myös haittasi luiden rustokudoksen ja nivelten normaalia kovettumista. 

Kastraattien raajat ja kylkiluut kasvoivatkin usein epätavallisen pitkiksi. Pitkät kylkiluut antoivat keuhkoille enemmän tilaa ja saattoivat lisätä hengityskapasiteettia, mikä tehosti äänenmuodostusta.

Kastraatio oli myös psyykkisesti raskasta. Vaikka tähdiksi nousseita kastraatteja palvottiin, monia muita pilkattiin heidän poikkeavan ulkonäkönsä ja vajavaisen miehisyytensä tähden. 

Useimmat eivät luoneet upeaa uraa, kuten heidän vanhempansa olivat kastraation myötä toivoneet, vaan joutuivat sen sijaan elämään sosiaalisina hylkiöinä.

Moreschin aikana kastraattilaulajat olivat jo melko harvinaisia, ja katolisella kirkolla oli vaikeuksia saada riittävästi laulajia jopa arvostettuun Sikstuksen kappelin kuoroon.

Poikien kastrointi oli kielletty suuressa osassa Italiaa vuonna 1861, ja yhdeksän vuotta myöhemmin kielto laajeni koskemaan koko Italiaa. 

Etenkin pienissä maalaiskylissä, jollaisesta Alessandro Moreschi oli kotoisin, poikia kuitenkin vielä kastroitiin salaa.  

Moreschi eli vaatimattomasti

Vuonna 1871 Moreschi, joka oli tuolloin 13-vuotias, lähetettiin Roomaan opiskelemaan San Salvatore in Lauro -kirkon kuoropoikien kouluun. 

Moreschi oli tuolloin ainoa kastraatti oppilaiden joukossa. 

Moreschin ura lähti no-peaan nousuun. 15-vuotiaana hänestä tuli Basilica di San Giovanni in Laterano -kirkon ensimmäinen sopraano, ja hän pääsi usein esiintymään korkea-arvoisille henkilöille.

Kun Moreschi oli 25-vuotias, hänet hyväksyttiin Sikstuksen kappelin kuoroon ilman tavanomaista koeaikaa.

Kastraatit olivat tuolloin jo harvinaisia, ja Sikstuksen kappelin kuorossa heitä oli kuusi. Paavi Leo XIII oli kieltänyt kastraattien ottamisen kirkkoon, lukuun ottamatta Sikstuksen kappelia ja muita Rooman paavillisia kirkkoja. 

Vuonna 1902 kielto laajeni koskemaan myös niitä, ja vuonna 1903 paavi Pius X päätti, että kuoron kastraatit korvattaisiin pojilla. Moreschi sai kuitenkin luvan jäädä.

Moreschi eli hiljaista ja vaatimatonta elämää, toisin kuin monet aiemmat kastraattitähdet. 

Nuorempana hän saattoi jäädä seurustelemaan yleisön kanssa konsertin jälkeen, mutta vanhempana hän eristäytyi yhä enemmän. 

Hän oli ainoa kastraattilaulaja, jonka ääni ehdittiin saada tallennetuksi. Vuosina 1902 ja 1904 hän levytti 17 kappaletta, jotka antavat nykyihmiselle ainutlaatuisen näytteen kastraattilaulajien äänestä.


Kuuntele, kun Moreschi laulaa Ave Mariaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...