Olavinlinnan isäntä vaihtui

Ruotsalaiset pitivät Olavinlinnaa valloittamattomana, kunnes se joutui antautumaan vuonna 1714, kun venäläiset saartoivat linnan ja ajoivat siellä olleet sotilaat nälkäkuoleman partaalle.

maanantai 23. toukokuuta 2011 teksti Pelle Stampe

Hevosten äänet vaikenivat vähitellen Olavinlinnan muurien sisäpuolella. Hiljaisuuden syy ei ollut kovin rohkaiseva: linnassa saarroksissa olevat nälkäiset sotilaat olivat joutuneet hengenpitimikseen lahtaamaan hevosensa. Oli vuosi 1719, ja venäläiset olivat jo kuukausia piirittäneet Olavinlinnaa ja estäneet sen huoltokuljetukset. Saarroksissa olevat joukot eivät myöskään voineet odottaa vahvistuksia ulkopuolelta, sillä Ruotsin armeijaa tarvittiin muualla sotatoimissa, jotka saivat myöhemmin nimen Suuri Pohjan sota. Linnan komentaja seurasi tilannetta päivittäisillä tarkastuskierroksillaan. Yksi linnan mahtavista torneista oli ammuttu osin tuusan nuuskaksi, ja kahdeksan metrin paksuinen muuri oli paikoin pahasti tuhoutunut. Ne sotilaat, jotka vielä pysyivät jaloillaan, olivat liian heikkoja edes tehdäkseen kunniaa. Suurin osa linnoituksen 400 puolustajasta oli lähes järjiltään nälästä ja puutostaudeista.

Olosuhteet olivat jättäneet jälkensä myös komentajaan. Kun hän puhui, mädäntyvien hampaiden ja tulehtuneiden ienten löyhkä huokui hänen suustaan. Oli jo selvää, että Olavinlinna joutuisi venäläisten käsiin. Komentajan oli tehtävä valinta: antautuako heti ja pelastaa miehensä vai odottaako, kunnes venäläisillä olisi vastassaan enää ruumiita. Hän päätyi ratkaisuun,
joka ei koskaan ole sotilaalle helppo: heinäkuun 1714 lopulla hän luovutti Olavinlinnan Pietari Suuren armeijalle. Näin Ruotsi menetti Olavinlinnan venäläisille, tosin vain väliaikaisesti.
Olavinlinna oli rakennettu yli 200 vuotta aikaisemmin turvaamaan Ruotsin itärajaa nopeasti kasvavaa Moskovan suuriruhtinaskuntaa vastaan. Rakennustyöt oli aloitettu vuonna 1475, mutta venäläiset yrittivät sabotoida rakentamista alusta asti, sillä heidän käsityksensä mukaan linna rakennettiin heidän alueelleen. Ensimmäiseksi rakennustyömaalle pitikin rakentaa suojavarustus.

Rakennustöitä valvoi linnanherra Erik Akselinpoika Tott. Kun linna 15 vuotta myöhemmin valmistui, se muistutti kovasti muita suuria keskiaikaisia linnoituksia. Sen rakentamisessa on kuitenkin selvästi otettu huomioon tykkien yleistyminen. Linnan kolmesta 20 metrin korkuisesta tornista tehtiin pyöreitä, jotta tykinkuulat kimpoaisivat niistä paremmin kuin suorista seinistä.
Lisäksi linnaa ympäröi ulompi esilinna tykkiasemineen, ja sen ympärillä oli vielä syvä vallihauta. Kun Iivana III:n armeija yritti vallata linnaa 1495 ja 1496, tykinkuulien jäljet tuskin näkyivät linnoituksen paksuissa muureissa. Venäläiset eivät kuitenkaan antaneet periksi vaan yrittivät valloittaa linnan myöhemmin useaan otteeseen. Vasta vuonna 1714 he kuitenkin onnistuivat saartamaan Olavinlinnan niin perusteellisesti että linnan komentajan oli pakko antautua.

Linna oli seitsemän vuotta Venäjän hallussa, kunnes Ruotsi sai sen jälleen takaisin. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 linna siirtyi Ruotsille. Vuonna 1743 Olavinlinna päätyi taas venäläisille, joiden hallussa se säilyikin aina Suomen itsenäistymiseen vuoteen 1917 asti. Linnaa kunnostettiin jo 1800-luvulla parin tulipalon jälkeen, ja 1960-luvulla alkoi sen perusteellinen restaurointi. Nykyään Olavinlinna on yksi Suomen suosituimmista matkailukohteista.

Websites:
http://snor.joensuu.fi/olavinlinna/english_history.htm

Ehkä sinua kiinnostaa...