Kristinuskon selkeys houkutteli

Varhaiskristityt saattoivat kertoa henkilökohtaisesti kokeneensa Jeesuksen suuruuden. Se vakuutti monet roomalaiset.
Bridgeman
Varhaiskristityt saattoivat kertoa henkilökohtaisesti kokeneensa Jeesuksen suuruuden. Se vakuutti monet roomalaiset.

Säälimättömistä vainoista huolimatta kristinusko levisi nopeasti Roomassa. Roomalaisten oma, keisarin sääntelemä valtionuskonto ei tyydyttänyt henkistä sisältöä elämäänsä kaipaavia kansalaisia. Kristinuskon yksinkertainen sanoma ja elämäntapaohjeet toivat sille etulyöntiaseman kilpaileviin uskontoihin verrattuna. Juutalaisuuden harjoittamiseen liittyi monenlaisia arkea hankaloittavia sääntöjä, mutta kristinusko edellytti vain uskoa. Mysteeriuskonnot, kuten Isis- ja Mithras-kultti, olivat usein varattu vain yläluokalle tai legioonalaisille, kun taas kristinusko ei rajoittunut sukupuoleen tai asemaan, eikä siinä ollut mutkikkaita initiaatiorituaaleja.

Koruton kertomus puusepästä, jonka ristiinnaulitseminen takasi kaikille ikuisen elämän, alkoi herättää vastakaikua keisarikunnassa. Erityisesti Rooman köyhiin ja sorrettuihin vetosi uusi uskonto, joka oli niin mahtava, että sen kannattajat kestivät uskonsa puolesta kidutuksen ja vainot. Seurakunnat kasvoivat, ja kristinusko levisi roomalaisten laajaa tieverkostoa pitkin pian kaikkialle Välimeren alueelle.

Vuonna 200 Rooman valtakunnassa oli noin 200 000 kristittyä. Vain sata vuotta myöhemmin heitä oli jo yli kuusi miljoonaa. Keisarin pyöveleillä riitti työsarkaa kristittyjen kiduttamisessa ja surmaamisessa.

Konstantinus voitti ristin merkissä

Kristinuskon voittokulkua ei voitu enää pysäyttää, ja 300-luvulla sillä oli niin paljon kannattajia, myös valtakunnan ylimmissä piireissä, että oli vain ajan kysymys, milloin siitä tulisi valtionuskonto. Ensimmäinen läpimurto tapahtui, kun keisari Galerius, joka oli ollut kristittyjen ankara vastustaja ja toimeenpannut monia verisiä vainoja, ymmärsi, että uutta uskontoa ei enää voitu kitkeä väkivallalla. Vuonna 311 sairas keisari antoi kuolinvuoteellaan päätöksen, jonka mukaan kristityt saivat rakentaa kirkkoja ja pitää jumalanpalveluksia. Toki ehtona oli, että heidän piti rukoilla myös valtion turvallisuuden puolesta. Galerius ehkä toivoi, että näin Jeesus saataisiin värvättyä keisarikunnan palvelukseen ja ujutettua roomalaisten jumalten joukkoon.

Lopullisen voittonsa kristinusko sai kuitenkin vasta Konstantinus Suuren aikana. Keisarin asemaa havitellut Konstantinus oli oivaltanut, että kristittyjen tuki saattoi olla ratkaiseva hänen kunnianhimoisen suunnitelmansa toteutumiseksi. Hänen pahin kilpailijansa, Maxentius, oli jo saanut kannattajia kristittyjen keskuudesta antamalla heille luvan valita uuden piispan Roomaan.

Perimätiedon mukaan Konstantinus näki ennen ratkaisevaa taistelua Maxentiusta vastaan vuonna 312 taivaalla ristin ja kuuli äänen, joka sanoi: ”Tässä merkissä olet voittava.” Konstantinuksen kerrotaan maalauttaneen armeijansa kilpiin ristin, ja kaikkien odotusten vastaisesti hän löi Maxentiuksen joukot. Voittoa alettiin pitää Kristuksen voittona.

Kristinuskon asema vahvistui. Konstantinus määräsi Rooman valtakuntaan uskonnonvapauden ja vaati lopettamaan kristittyjen vainon. Kristittyjen takavarikoitu omaisuus palautettiin, papit vapautettiin veroista, kristittyjä valittiin korkeisiin hallinnollisiin virkoihin, ja Konstantinus itse rahoitti useiden uusien kirkkojen rakentamista. Lisäksi keisari määräsi sunnuntaista pyhäpäivän ja kielsi ristiinnaulitsemiset. Vuonna 392 kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto. Käännytykseen oli kulunut lähes 400 vuotta.

Tacitus-lainaukset ovat teoksesta Keisarillisen Rooman historia, suom. Iiro Kajanto, WSOY 2004.

Historia numero 14 on ilmestynyt

Uusi lehti: Lue Pohjolan verisimmästä taistelusta, Sikojenlahden maihinnoususta ja natsien Nürnbergissä kirjaamista rotulaeista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Kuka seuraavista 1900-luvun sotien aikaisista johtajista oli mielestäsi merkittävin?


Testaa tietosi - Pohjolan kaupungit

Kaupungin tuomiokirkon kuuluisa astronominen kello rakennettiin noin vuonna 1424.

Testit: - Testaa tietosi vastaamalla 16 tiukkaan kysymykseen – ehkäpä opit jotain uutta....

MM-visan voittajat

Testit: Katso Historian MM-visan voittajat.