Myrkytysten kartoitus

Teksti: Klaus Larsen ja Henrik Elling

Myrkyttämistapausten selvittäminen on aina ollut vaikeaa. Etenkin arsenikkimyrkytys on ollut erityisen hankala havaita, sillä sen oireet muistuttavat aikaisemmin yleisesti esiintynyttä koleraa.

Moderni toksikologia, joka käsittelee vieraiden aineiden haitallisia vaikutuksia eläviin organismeihin, katsotaan saaneen alkunsa 1800-luvulla. Tärkeä virstanpylväs oli vuosi 1813, jolloin espanjalaissyntyinen Mathieu Orfila julkaisi teoksen Traité des poisons – Toxicologie générale (myrkkyjen ominaisuudet eli yleinen toksikologia).

Toksikologian läpimurto oikeuslääketieteessä tapahtui vuonna 1836, jolloin brittiläinen lääkäri James Marsh kehitti menetelmän arsenikkimyrkytyksen todentamiseksi. Testissä kudosnäyte pannaan sinkkiä ja happoa sisältävään astiaan. Jos näytteessä on arsenikkia, syntyy arseenikaasua ja vetyä, joiden palamisjätteestä saadaan selville myrkyn pitoisuus.

Sivu 1: Kuolleet kertovat

Sivu 2: Oikeuslääketieteen ensiaskeleet

Sivu 3: Hyönteiset kertovat kuolinajankohdan

Sivu 4: Myrkytysten kartoitus

Sivu 5: Paljastavat sormenjäljet

Sivu 6: Luurangolle annettiin kasvot

Sivu 7: Kuvateos kuolemansyistä

Sivu 8: Kortisto kriminaaleista

Sivu 9: Pöly ratkaisi murhan

Sivu 10: Tuliaseiden ”sormenjäljet”

Sivu 11: Mikroskooppiset todisteet

Sivu 12: Lindberghin tapaus selvisi käsialasta