24. joulukuuta: Onko joulupukilla aina ollut punainen nuttu?

Pyylevä, punainen ja ystävällinen. Onko joulupukki aina näyttänyt tällaiselta?

The Coca-Cola Company

Pieni haltijahahmo

Joulupukin ulkomuoto ei aina ole ollut nykyisenlainen. Vain muutamia vuosisatoja sitten hän esiintyi usein tummassa viitassa, ja Yhdysvaltojen sisällissodan aikana 1861–1865 Thomas Nast kuvasi hänet Harper’s Weekly -lehdessä pieneksi mieheksi, joka lähinnä vastaisi suomalaisen kansanperinteen tonttua tai haltijaa.

Sininen joulupukki

Nastin ensimmäinen joulupukkihahmo kannatti sisällissodassa täydestä sydämestään pohjoisvaltioita, ja ajan hengen mukaan hänellä oli sininen, valkoisin tähdin koristeltu takki sekä punavalkoraidalliset housut.

Aina alkukirkon ajoista alkaen sininen väri on symbolisoinut toivoa. Siksi joulupukki oli menneinä aikoina usein tummansininen. Myös Neuvostoliiton vallan aikana Venäjällä yleistynyt joulupukin vastine Pakkasukko esiintyy usein sinisissä vaatteissa.

Suomessa joulupukki on yhdistelmä länsimaisen perinteen Pyhästä Nikolauksesta ja suomalaisten vanhasta pakanallisesta nuuttipukista. Ulkoisesti nuuttipukki ei muistuttanut nykyistä pyylevää hyväntahtoista hahmoa: nuuttipukilla oli pukin sarvet, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty nuttu. Väreiltään nuuttipukki oli lähinnä harmaa.

Coca-Colan mainoshahmo

1800-luvun lopulla joulupukin ulkomuoto alkoi muuttua Yhdysvalloissa ja punainen väri tuli mukaan kuvaan. Sikäläinen Santa Claus alkoi esiintyä punaisessa puvussa, jossa oli valkoiset turkisreunukset. Tämä väriyhdistelmä ilmeisesti vaikutti siihen, että Coca-Cola vuonna 1931 otti Santa Clausin mainoskampanjansa mannekiiniksi.

Kampanjan tarkoitus oli muuttaa amerikkalaisten käsitys siitä, että Coca-Cola soveltui juotavaksi vain lämpiminä kesäpäivinä. Ahvenanmaalaista syntyperää ollut piirtäjä Haddon Sundblom sai tehtäväkseen suunnitella Coca-Colalle joulupukkihahmon. Kampanja onnistui erinomaisesti: Coca-Cola vakiinnutti asemansa ympäri vuoden nautittavana virvokkeena ja samalla ihmisten mieliin iskostui kuva siitä, miltä nykyaikainen joulupukki näyttää.

Loistava lahjaidea


Kun annat joululahjaksi Tieteen Kuvalehti Historian, ilahdutat saajaa myös vuonna 2012.

Osta joululahja näppärästi 5 minuutissa. Tilauksen voit tehdä vielä 24. joulukuuta.
7 numeron lahjatilaus 34,00 euroa.

Tilaa joululahja tästä.

Lue lisää

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.