2. joulukuuta: Synnyttikö Maria poikansa tallissa?

Eikö majapaikassa todellakaan ollut tilaa Marialle ja Joosefille?

Jouluevankeliumin mukaan vastasyntyneen Jeesus-lapsen täytyi nukkua seimessä, koska kaupungin majapaikka oli täynnä Marian ja Joosefin tullessa Betlehemiin.

Oliko Betlehemissä majatalo?

Historioitsijat kyseenalaistavat käsityksen siitä, että Betlehemissä olisi Jeesuksen syntymän aikoihin ollut majatalo, johon Maria ja Joosef olisivat pyrkineet.

Betlehem oli hyvin pieni eikä se ollut merkittävä kauppapaikka, joten majoitustilojakaan ei liene tarvittu – varsinkaan kun huomattavasti suurempaan kaupunkiin, Jerusalemiin, oli matkaa vain muutamia kilometrejä.

Levähdyspaikka kaupungin laidalla

Vanha kreikkalainen käännös Luukkaan evankeliumista tuo asiaan hieman lisävalaistusta. Siinä ei puhuta majatalosta vaan käytetään sanaa kataluma. Se tarkoittaa paikkaa, jossa matkalaiset voivat levähtää.

Levähdyspaikat olivat tuohon aikaan yleisiä Lähi-idän pienissä kaupungeissa, mutta yleensä ne sijaitsivat kaupungin ulkopuolella – lähellä kaivoa tai lähdettä. Paikka on saattanut olla katettu, esimerkiksi isolla teltalla, jollaisia alueen beduiinit käyttivät. Se on myös voinut olla paikka, josta oli raivattu kivet syrjään niin, että matkalaiset saattoivat itse rakentaa suojan yötä varten.

Syntyikö Jeesus kallioluolassa?

Kun Rooman keisari Augustus suoritti verollepanon, Betlehemin katalumassa oli varmastikin paljon väkeä. Roomalainen miehittäjävaltio oli nimittäin määrännyt, että kunkin oli mentävä kirjoittautumaan veroluetteloon sille paikkakunnalle, mistä miehen suku oli lähtöisin.

Synnytyspolttojen alkaessa Joosef ja Maria olivat todennäköisesti vetäytyneet pois muiden matkalaisten luota yhteen monista kallioluolista. Kallioluoliin oli tuohon aikaan tapana viedä kotieläimiä suojaan yöksi, ja eläimistä luonnollisesti huokui lämpöä. Luolan seinät taas suojasivat vuoristoseudun tuulilta kylmänä joulukuun yönä.

Loistava lahjaidea


Kun annat joululahjaksi Tieteen Kuvalehti Historian, ilahdutat saajaa myös vuonna 2012.

Osta joululahja näppärästi 5 minuutissa. Tilauksen voit tehdä vielä 24. joulukuuta.
7 numeron lahjatilaus 34,00 euroa.

Tilaa joululahja tästä.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.