Vuonna 1939 Yhdysvallat ei vielä ollut mukana toisessa maailmansodassa, mutta presidentti Franklin D. Roosevelt seurasi tilanteen kehitystä huolestuneena. Samalla hänellä oli täysi työ yrittäessään elvyttää Yhdysvaltojen taloutta, jota oli koetellut vakava kriisi koko 1930-luvun ajan.
Tuona vuonna kiitospäivä sattui 30. päivälle marraskuuta, mikä jätti yhdysvaltalaisille kuluttajille vaivaiset 20 päivää aikaa jouluostoksiin. Yritysjohtajat ehdottivat tuolloin, että presidentti siirtäisi kiitospäivän marraskuun 23. päivälle. Näin jäisi enemmän aikaa joululahjojen ostoon, mikä taas nostaisi liikevaihtoa ja panisi talouselämän pyörät pyörimään.
Presidentti suostui ehdotukseen, mutta tästä seurasi valtava protestiaalto. Tuhannet kansalaiset olivat raivoissaan.
Kalenterintekjöiden piti painattaa uudelleen kaikki vuoden 1940 kalenterit, ja tämä taas merkitsi monelle konkurssia, kun uudet kalenterit eivät ehtineet joulumarkkinoille.
Myös pienet kaupat protestoivat: ”Jos suuret liikkeet ovat täpötäynnä ihmisiä lyhyen jouluostosajan vuoksi, osa asiakkaista tulee pikkukauppoihinkin”, New Yorkissa Brooklynissä sijaitsevan Arnold’s Hat Shop -hattukaupan omistaja kirjoitti presidentille lähettämässään kirjeessä.
Kaksi vuotta myöhemmin jouduttiin toteamaan, ettei kiitospäivän siirtäminen ollut hyödyttänyt sen enempää taloutta kuin joulukauppaakaan. Kiitospäivä siirrettiin takaisin entiselle paikalleen, ja sitä vietetään edelleenkin aina marraskuun neljäntenä torstaina.
Joulukuussa 1941 japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin, mikä veti Yhdysvallat mukaan sotaan. Teollisuuteen tuli äkkiä taas vauhtia, työttömyys laski huimasti ja talouskriisi oli ohi. Siitä alkoi Yhdysvaltojen joulukaupan uusi kukoistuskausi.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.