Ainakin kolmasosa Saksan sotavoimien menoista toisessa maailmansodassa maksettiin juutalaisten rahoilla. Näin kertoo Saksan talousministeriön toimintaa Hitlerin hallinnon aikana tutkinut historioitsija Hans-Peter Ullmann Kölnin yliopistosta. Hänen mukaansa viranomaiset ryöstivät vuosina 1933–1945 juutalaisilta 120 miljardia markkaa (vastaa nykyrahassa lähes 15 miljardia euroa).
Ullmannin mukaan Saksan natsihallinto pyrki aktiivisesti tuhoamaan juutalaiset taloudellisesti muun muassa erityisveroilla ja takavarikoimalla juutalaisten varoja. Lisäksi natsit myivät maasta paenneiden tai keskitysleireille joutuneiden juutalaisten omaisuutta. Esimerkiksi vuosina 1941–1945 juutalaisten asuntojen irtaimistoa huutokaupattiin päivittäin.
Säilyneiden asiakirjojen mukaan myös Puolassa ja Baltian maissa ryöstettiin järjestelmällisesti kymmeniätuhansia juutalaisten asuntoja. Junanvaunut, joilla ryöstösaaliit kuljetettiin Saksaan, on kirjattu tarkasti arkistoihin.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.