Kristityt nousivat vainosta voittoon

”Heitä annettiin eläinten taljoihin puettuina koirien raadeltaviksi tai naulittiin ristiin. Illan hämärtyessä heitä käytettiin soihtuina yötä valaisemaan.” Näin kuvailee historioitsija Tacitus kristittyjen julmaa kohtelua keisari Neron ajan Roomassa.

Tacituksen mukaan vainoa oli edeltänyt valtava tulipalo, joka oli tuhonnut suuren osan kaupunkia. Huhujen mukaan keisari Nero oli itse sytyttänyt palon raivatakseen tilaa suurisuuntaisille rakennushankkeilleen.

Nero

Vaientaakseen huhut Nero tarvitsi syntipukkeja. Oudot kristityt, joita oli hiljan alkanut tulla Roomaan, olivat oiva kohde roomalaisten vihalle, ja keisarin käskystä heitä rangaistiin. Se oli vasta alkusoittoa tulevalle, ja seuraavien kolmensadan vuoden ajan kristinusko oli Roomassa religio illicita, kielletty uskonto.

Keisari tunsi asemansa uhatuksi

Kun ensimmäiset roomalaiset kääntyivät kristinuskoon ensimmäisen vuosisadan puolivälissä, Roomassa eli jo vakiintunut juutalainen vähemmistö. Keisari oli tunnustanut uskonyhteisön, eikä juutalaisten tarvinnut palvella roomalaisia jumalia. Kristinuskoon suhtaututtiiin kuitenkin toisin. Juutalaiset eivät juurikaan julistaneet sanomaansa, kun kristinuskossa se taas oli olennaista. Koko maailma piti käännyttää kristinuskoon ennen Jumalan valtakunnan tulemista.

Keisari näki kristittyjen lähetystyön poliittisena uhkana. Hänellä oli merkittävä asema roomalaisten jumalien joukossa ja jopa oma kulttinsa. Perinteen mukaan hallitseva keisari oli saanut valtansa jumalilta, ja hänen alamaistensa tuli kunnioittaa häntä sen mukaisesti.

Uskonto, joka ei tunnustanut keisarin jumalallisuutta vaan palvoi sen sijaan tavallista rikollista, vieläpä roomalaisten teloittamaa, herätti keisarissa levottomuutta.

Ihmissyöntiä ja orgioita

Myös tavallinen kansa suhtautui kristinuskoon halveksivasti. Kristityt olivat erilaisia. He pysyttelivät omissa oloissaan ja haittasivat jopa kaupankäyntiä. Uhrieläimiä ja muita uskonnollisia tarvekaluja myyvien kauppiaiden mielestä kristityt karkottivat tavalliset roomalaiset temppeleistä. Toiset valittivat, että ennustajina toimineet orjattaret eivät enää halunneet ennustaa kristinuskoon käännyttyään.

Roomalaisten tunteita kuohuttivat myös kristittyjen oudot ja pelottavat rituaalit. Kuvaukset ehtoollisista, joilla kristittyjen kerrottiin syövän ihmislihaa ja juovan verta, antoivat siivet kannibalismihuhuille. Samoin kristittyjen tapaa suudella tavatessaan ja kutsua toisiaan sisariksi ja veljiksi pidettiin merkkinä insestistä ja valmisteluina yöllisiin orgioihin.

Nero hyödynsi taitavasti ennakkoluuloja ja alkoi järjestelmällisesti pidättää kristittyjä, ei ainoastaan konkreettisista tai kuvitelluista rikoksista, kuten Rooman polttamisesta, vaan myös heidän tavallisesta poikkeavien elämäntapojensa vuoksi. Keisari poltti, mestasi ja piinasi kristittyjä kaikin keinoin ja teki heidän vainostaan varsinaisen näytelmän, jota hän esitti mieluusti suurelle yleisölle.

”Nero oli luovuttanut puutarhansa tätä näytelmää varten ja pani siellä toimeen kilpa-ajot. Hän liikkui kilpa-ajajan asussa kansanjoukkojen keskuudessa tai seisoi kilpa-ajorattailla”, Tacitus kirjoittaa tapahtumasta, jossa keisari vastaanotti alamaistensa ihailun ihmissoihtujen valossa. Kansan juhlintaa kristittyjen tuskanhuudot
tosin hieman saattoivat häiritä.