Ex-miehen paljastus

Wiesenthalille kävi nopeasti selväksi, että pelkkä rottareittien tunteminen ei riittänyt, sillä usein natsien jäljet loppuivat reitin päässä kuin seinään eivätkä eteläamerikkalaiset viranomaiset olleet halukkaita antamaan tietoja etsityistä. Monet Euroopan maatkaan eivät halunneet kaivella arkaluontoista natsimenneisyyttä liian tarkasti, joten suuret läpimurrot tapahtuivat usein sattumalta. Niin kävi myös vuonna 1967, jolloin Wiesenthal sai kiinni yhden ensimmäisistä suurista tekijöistä.

Franz Stangl oli ollut sodan aikana Treblinkan tuhoamisleirin komentaja. Toukokuussa 1948 hän oli paennut Alppien yli ja päässyt Roomaan, missä piispa Hudal oli hankkinut hänelle viisumin ja töitä tekstiilialan yrityksestä Syyriassa. Hän asettui perheensä kanssa Damaskokseen käyttäen etunimeä Paul. Jonkin ajan kuluttua poliisipäällikkö, joka oli taannut Stanglin perheen oleskelun Syyriassa, halusi naimisiin Stanglin 14-vuotiaan Renate-tyttären kanssa. Stangl päätti jatkaa matkaa.

Stangl, joka esiintyi jälleen oikealla nimellään, muutti Brasi­liaan ja sai töitä Volkswagenin tehtailla São Paulossa. Hän toimi aluksi mekaanikkona mutta eteni pian johtavaan asemaan, mikä takasi hänelle hyvän toimeentulon. Stangl ei millään tavoin salaillut henkilöllisyyttään, ja hän jopa rekisteröityi
Itävallan São Paulon konsulaatissa. Asiat oli hänen mielestään tehtävä oikein, ja vaimolleen Theresalle hän sanoi:

”Jos sikseen tulee, niin minä antaudun – en halua pakoilla.” Stangl sai elellä rauhassa, eikä kukaan konsulaatissa kiinnittänyt mitään huomiota hänen nimeensä. Stangl on melko tavallinen itävaltalainen nimi, mutta on toki myös mahdollista, että asiaa katsottiin tarkoituksella sormien läpi konsulaatissa. Itävallalla oli hyvät suhteet Brasi­liaan, ja monilla oli oma synkkä menneisyytensä suojeltavana.

Wiesenthal jahtasi Stanglia seitsemän vuotta. Aluksi hän seurasi jälkiä Roomaan, mutta sitten jäljet katosivat. Hänen lukuisat yhteydenottonsa viranomaisiin eivät johtaneet mihinkään.

Ei ole tarkasti tiedossa, miten Wiesenthal sai selville Stanglin olinpaikan, mutta muistelmissaan hän kertoo, että Stanglin tyttärellä Renatella oli merkittävä rooli. Tämä oli mennyt naimisiin brasilian­saksalaisen miehen kanssa São Paulossa, mutta avioliitto oli päätynyt katkeraan eroon. Ex-mies oli useaan otteeseen uhannut kertoa tietonsa Stanglista Wiesenthalille, ja vuonna 1964 hän ilmeisesti toteutti uhkauksensa.

Itävalta oli antanut virallisen pidätyspyynnön Franz Stanglista jo vuonna 1961, ja kun Wiesenthal paljasti Itävallan viranomaisille Stanglin olinpaikan, asiat vauhdittuivat. Koska Stangl oli itävalta­lainen, juuri Itävallan piti anoa Brasilialta pidätystä ja luovutusta Saksan liittotasavallassa tapahtuvaa oikeusprosessia varten. Wiesenthalia huolestutti se, että diplomaattiverkostossa saattoi olla vanhoja natseja, joten hän sai Itävallan oikeusministeriön lähettämään paperit Wienistä kuriirin avustuksella suoraan Brasiliaan.

Kun Stangl 28. helmikuuta 1967 oli palaamassa kotiin käytyään oluella tyttärensä Isolden kanssa, Brasilian poliisi odotti häntä. Hänet pidätettiin kotinsa edustalla, ja kolme vuotta myöhemmin hänet tuomittiin Düsseldorfissa elin­kautiseen vankeuteen. Hän ei ehtinyt istua vankilassa kuin vuoden, sillä hän kuoli 28. kesäkuuta 1971.

• Edellinen Sivu 3 / 5 Seuraava