Kaapparilaiva La Marquise de Tourny katosi jäljettömiin 1700-luvun puolivälissä, ja sen kohtalo oli arvoitus 260 vuotta. Nyt yhdysvaltalainen sukellusyritys on löytänyt kuuluisan aluksen hylyn Englannin kanaalista.
Sukeltajat tunnistivat laivan sen 52 kiloa painavasta laivakellosta, johon on kaiverrettu laivan nimi. Tutkijat uskovat, että laiva on joutunut Englannin kanaalissa kovaan myrskyyn ja uponnut.
Kolmimastoinen fregatti tunnistettiin suureen laivakelloon kaiverretusta nimestä.
Laiva painoi 460 tonnia, ja siinä oli 25 tykkiä. Se oli yksi niistä aseistetuista kauppalaivoista, joita Ranska ja Britannia hyödynsivät keskinäisissä taisteluissaan. Kumpikin maa yritti vahingoittaa toistensa kauppaa Länsi-Intian ja Amerikan siirtokuntien kanssa, ja ne antoivat yksityisille laivanomistajille luvan ryöstää vastapuolen aluksia. La Marquise de Tourny ryösti tiettävästi neljä brittien kauppa-alusta vuosina 1746–1747.
Kaapparilaivan löytyminen on herättänyt suurta huomiota, sillä samanlaisia aluksia tiedetään sen lisäksi olevan jäljellä enää kolme koko maailmassa.
...että brittiläiset ja ranskalaiset kaapparilaivat valtasivat vuosina 1739–48 yli 6 000 vastapuolen kauppalaivaa? Hallitsijat hyödynsivät mielellään kaappari-laivoja, sillä niiden ansiosta he eivät joutuneet itse panostamaan kalliisiin sotalaivoihin. Joskus yksittäiset kaapparit yhdistyivät laivastoiksi, jotka pystyivät ryöstämään hyvin aseistettujakin laivasaattueita.
Vuonna 1856 Euroopan johtavat merivallat solmivat kaapparilaivat kieltävän sopimuksen.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.