Palavat kananhöyhenet karkottivat vihollisen

Piirittäjät yrittivät tunkeutua kaupunkiin kaivamalla tunneleita muurien ali. Puolustajat kaivoivat oman tunnelinsa hyökkäystunnelia alemmas. Puolustajat sytyttivät nuotion tunneleiden yhtymäkohtaan ja polttivat savuttavia aineita.
Piirittäjät yrittivät tunkeutua kaupunkiin kaivamalla tunneleita muurien ali. Puolustajat kaivoivat oman tunnelinsa hyökkäystunnelia alemmas. Puolustajat sytyttivät nuotion tunneleiden yhtymäkohtaan ja polttivat savuttavia aineita.

Savu oli tehokas ja yleinen ase tilanteissa, joissa piirittäjät yrittivät tunkeutua kaupunkiin puolustus­muurin alle kaivettuja tunneleita pitkin: puolustajat vain sytyttivät nuotioita ja ohjasivat savun vihollisen tunneleihin.

Taktiikkaa käytettiin muun muassa kreikkalaisen Ambrakian kaupungin yrittäessä puolustautua roomalaisia vastaan vuonna 189 eaa. Asukkaat heittivät nuotioon kananhöyheniä, joista syntyy erittäin epämiellyttävää savua, jolloin köhivät roomalaiset pakenivat pian tunneleista.

Vuonna 74 eaa. roomalainen Lucullus kulki Mesopotamian halki ja valloitti Mustanmeren rantojen kaupunkeja. Osa taisteluista käytiin silloinkin maan alla, mutta siellä puolustajat laskivatkin tunneleihin roomalaisten kimppuun karhuja ja mehiläisparvia.

Teho: 4 / 5

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.