Prinsessalla oli sepelvaltimotauti

Tuoreen tutkimuksen mukaan muinaiset egyptiläiset kärsivät elintasosairauksista, joita on pidetty vain nykyajan vitsauksena.

Prinsessa Ahmose Meryet Amon eli 1550-luvulla eaa. Hän sairasti vaikeaa sepelvaltimotautia ja kuoli noin 40 vuoden iässä.
Dr. Michael Miyamoto & European Society of Cardiolog
Prinsessa Ahmose Meryet Amon eli 1550-luvulla eaa. Hän sairasti vaikeaa sepelvaltimotautia ja kuoli noin 40 vuoden iässä.

Muinaiselle egyptiläiselle prinsessalle tehty diagnoosi on saanut lääkärit ymmälleen. Prinsessa Ahmose Meryet Amonin muumion tietokonekerroskuvaukset nimittäin osoittavat, että hän sairasti sepelvaltimotautia ja on siten varhaisin ihminen, jolla tauti on diagnosoitu.

”Nykypäivänä hänellä olisi edessään ohitusleikkaus”, toteaa Kalifornian yliopiston tutkija Gregory Thomas uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kuvissa näkyvät valkoiset läiskät ovat ahtaumia prinsessan sepelvaltimoissa.

Thomas kuvasi muiden tutkijoiden kanssa 52 egyptiläistä muumiota, joista puolella oli eriasteista ateroskleroosia eli valtimoiden ahtaumia.

Pisimmälle tauti oli edennyt Ahmose Meryet Amonilla, jolla oli ahtaumia sekä oikeassa että vasemmassa sepelvaltimossa. Sairaus yhdistetään usein moderneihin elämäntapoihin ja rasvaiseen ruokaan, mutta prinsessan aikana syötiin pääasiassa kasviksia, hedelmiä ja leipää ja vain vähän lihaa. Tupakointiakaan ei hänen aikanaan tunnettu.

Joko prinsessa kuninkaallisena söi tavallista rasvaisempaa ruokaa tai hänellä oli geneettinen alttius sairauteen.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.