Näin lapsifarao kuoli

Siitä asti kun Tutankhamenin muumio löydettiin, on pohdittu mikä – tai kuka – vei hengen 10-vuotiaana valtaan nousseelta faraolta jo 19-vuotiaana? Monet ovat uskoneet, että hänet murhattiin, mutta uudet tutkimukset viittaavat heikkoon terveyteen.

Getty Images

Tutankhamenin kuolemasta on esitetty lukuisia erilaisia teorioita.

Muumion löytänyt Howard Carter oli ensimmäinen, joka tutki yli 3 200 vuotta vanhaa ruumista. Brittiarkeologi oli kuitenkin paljon kiinnostuneempi aarteista, joita faraon haudasta löytyi. Muumio sai rauhassa lojua palsamoijan levittämän paksun hartsi- ja kasviöljykerroksen alla, ja kun muumio sitten haluttiin siirtää pois arkusta, arkeologit sahasivat siltä surutta kädet, jalat ja pään irti. Lopulta se pilkottiin 13 osaan.

Koska muumiota ei juuri tutkittu sen jälkeenkään, varmaa tietoa Tutankhamenin maallisesta elämästä ja varsinkaan sen päättymisestä ei ollut ja maailmalla syntyi jos jonkinlaisia teorioita. Joitain vuosia sitten Egyptin pääarkeologi Zahi Hawass päätti selvittää asian perusteel­lisesti. Hän hyödynsi tutkimuksissa uutta tekniikkaa, kuten tietokonekuvauksia ja dna-analysointia.

Kun tutkimusten tulokset julkaistiin vuonna 2010, päättyivät lähes sata vuotta kestäneet arvailut.

Vammoja kallossa ja jalassa

Yksi sitkeimmistä teorioista oli ollut, että Tutankhamen olisi murhattu. Vuonna 1968 otetuissa röntgenkuvissa oli havaittu vamma, jonka perusteella hänen oli arveltu kuolleen pään takaosaan kohdistuneeseen iskuun. Monet tutkijat esittivät, että joko hänet oli murhattu tai hän oli kuollut pudotessaan vaunuistaan. Jälkimmäistä olettamusta tuki se, että myös muumion vasemmasta reisiluusta löytyi murtuma. Hawassin tutkimusryhmä tuli kuitenkin tietokonekuvausten jälkeen siihen tulokseen, että kallovamma oli syntynyt vasta ruumista palsamoitaessa.

Sen sijaan vasemmasta reisiluusta löytynyt murtuma oli tutkimusryhmän mukaan syntynyt jo Tutankhamenin eläessä. Murtumaa ympäröivät kudokset eivät kuitenkaan olleet alkaneet parantua, joten hän ei ollut elänyt pitkään murtuman jälkeen. Kuvauksissa havaittiin myös vamma vasemmassa polvessa.

Tämä sai tutkijat tarkastelemaan uudestaan teoriaa siitä, että farao olisi kuollut pudottuaan vaunuistaan. Se olisi kuitenkin aiheuttanut vammoja ympäri kehoa, eikä sellaisia löytynyt.

Malaria ja sisäsiittoisuus syinä

Muumion jalkoja tutkittaessa löytyi mahdollinen selitys jalkavammoihin, sillä vasemmassa jalassa havaittiin huomat­tavaa luukatoa. Kyse on todennäköisesti ollut Köhlerin taudista, jossa verenkierto jalkoihin heikentyy. Tauti on perinnöllinen, ja se lienee ollut seurausta sisäsiittoisuudesta. Köhlerin taudista kärsivät henkilöt kaatuilevat usein, mikä voisi selittää reisiluun
murtuman ja polven vääntymisen.

Silti pelkkä murtuma tuskin olisi tappanut Tutankhamenia, ja tutkijat löysivätkin lopulta kaikkein toden­näköisimmän kuolinsyyn tutkiessaan faraon luuydintä. Sieltä paljastui näet malarialoisen dna:ta. Tutankh­amen oli saanut malarian vaarallisimman muodon, Malaria tropican.

Missä Tutankhamen sitten onkin viettänyt viimeiset hetkensä, ne tuskin ovat olleet kovin miellyttäviä. Hän on todennäköisesti vapissut malarian aiheuttamassa kuume­horkassa ja kärsinyt kovia kipuja reisiluun mur­tuman takia. Malaria, heikentynyt immuunivaste ja jalka­vammat kuihd­uttivat vähitellen hengiltä vasta 19-vuotiaan faraon.

Lue lisää Tutankhamenista

Tieteen Kuvalehti Historian numerossa 9/2012 on laaja artikkeli Tutankhamenista ja hänen kuolemaansa liittyvistä teorioista sekä siitä, kenen jälkeläinen lapsikuningas oikein oli. Jutusta selviää myös se, miksi hauta oli koskematon, kun Howard Carter löysi sen.

Lataa artikkeli tästä.

Uusi lehti: Einstein koki natsien vainon

Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.

2 Historia-lehteä + nanotakki: Vain 5,90

Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Quiz Battle

Testit: Tieteen Kuvalehden Quiz Battle -peli

Mitä plussa tarkoittaa?

Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Gallup