Laulajatar haudattiin Kuninkaiden laaksoon

Arkeologit ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman haudan Kuninkaiden laaksosta Egyptissä. Hyvin piilossa ollut hauta on säästynyt myös haudanryöstelijöiltä.

Vastalöydetyssä haudassa oli lähes 3 000 vuotta sitten eläneen Nehmes Bastetin muumio.
Scanpix/AFP
Vastalöydetyssä haudassa oli lähes 3 000 vuotta sitten eläneen Nehmes Bastetin muumio.

Kuninkaiden laaksosta Egyptistä on tehty vasta toinen hautalöytö lähes sataan vuoteen. Professori Susanne Bickel Baselin yliopistosta Sveitsistä kertoo, että haudassa oli noin 800-luvulla eaa. eläneen laulajattaren Nehmes Bastetin hyvinsäilynyt muumio.

Hautaa ei Bickelin mukaan ollut alunperin tarkoitettu Nehmesille, mutta sen alkuperäistä omistajaa ei tiedetä. Suurin osa laakson muista haudoista on paljon vanhempia ja rakennettu etupäässä Egyptin kuninkaallisille.

Löytö oli melkoinen yllätys tutkijoille, jotka luulivat, että laakson kaikki haudat oli jo löydetty. Hauta on ollut niin hyvin piilossa, että haudanryöstäjätkään eivät ole sitä löytäneet.

Haudassa olevan kirjoituksen mukaan Nehmes Bastet oli Amon-jumalan ylipapin tytär ja työskenteli temppelilaulajattarena.

Egyptin muinaisesineiden ministerin Mohammed Ibrahimin mukana Nehmesin hautalöytö on erittäin merkittävä, sillä se todistaa, että Kuninkaiden laaksoon haudattiin myös muita kuin kuninkaallisia. Muumio päätyy nyt tarkempiin tutkimuksiin.

Tiesitkö?

Tiesitkö, että Kuninkaiden laaksosta on nyt löydetty yhteensä 64 hautaa? Edellinen löytö oli vuonna 2006 hautakammio KV63, jossa ei arkeologien pettymykseksi ollut muumioita.

Susanne Bickelin ryhmän löytämä laulajattaren hauta onkin arkeologinen sensaatio, jonka arvoa lisää se, että se on säästynyt ryöstelijöiltä. Jo antiikin aikaiset tutkimusmatkailijat kertoivat, miten Kuninkaiden laakson haudat oli lähes järjestelmällisesti tyhjennetty kaikista arvoesineistä.

Kuuntele: Sveitsiläisen Baselin yliopiston egyptologin Susanne Bickelin saksankielinen haastattelu.

Uusi lehti: Einstein koki natsien vainon

Tilaa nyt: Lue Einsteinin kamppailusta urallaan, maailman ensimmäisestä hakukoneesta ja Stalinin luotetusta sotakuvaajasta.

2 Historia-lehteä + nanotakki: Vain 5,90

Tilaus: Pysy lämpimänä ja viisastu. Voit säästää 80,60 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Quiz Battle

Testit: Tieteen Kuvalehden Quiz Battle -peli

Mitä plussa tarkoittaa?

Historia: Historian sivustossa kultainen plussa on arvokkaan sisällön merkki.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Gallup