Boyle tunsi Geberin työn

Boylen uudet ajatukset eivät kuitenkaan ajaneet perinteistä alkemiaa hautaansa, vaan monien aikalaistensa tapaan hän teki töitä niin nykyaikaisen tieteen kuin perinteisen alkemiankin saralla.

Boyle kuvaili monissa teksteissään myös viisasten kiven tavoitteluaan. Myös hänen muistiinpanonsa viisasten kivestä on usein kirjoitettu niin salamyhkäisesti, että niitä on pystytty tulkit­semaan vasta myöhemmin. Ne osoittavat, että Boyle etsiytyi alkemian juurille aina 700-luvulle ja Geberin työhön asti ja yhdisteli tieteeseen runsaasti uskonnollisia käsityksiä.

Samoin teki esimerkiksi saksalainen alkemisti Hennig Brand, joka viisasten kiven etsimisen lisäksi teki tieteel­lisiä kokeita nesteillä ja erilaisilla seoksilla. Vuonna 1669 hän kuumensi keitetyn virtsan jäänteitä, ja erään kerran jälkeen hän löysi astiasta outoa hohtavaa ainetta. Hän oli löytänyt fosforin.

Kokeita alettiin tehdä yhä järjestelmällisemmin, mikä kannatti: alkuaineita tunnettiin 1600-luvun lopussa 13, mutta 1700-luvun lopussa jo 78. Samaan aikaan yhä useammat alkemistit alkoivat kutsua itseään ennemmin kemisteiksi, fyysikoiksi tai lääkäreiksi.

Monille perinteisille alkemisteille siirtymäkausi oli kovaa aikaa. Kullan valmistaminen ja ikuinen elämä alkoivat tuntua yhä kaukaisemmilta tavoitteilta, joten tuloksissa huijaaminen alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta. Ranskalainen kemisti Geoffrey vanhempi kirjoitti 1700-luvulla jopa esittelyn huijareiden käyttämistä tekniikoista.

”He käyttivät usein kaksoispohjaisia sulatusastioita [- -] vuorasivat pohjan kullan tai hopean oksideilla ja peittivät sen sitten sopivalla massalla. Joskus he myös tekivät reiän hiilimöhkäleeseen ja kaatoivat sisään kulta- tai hopeajauhetta.”

Price joi myrkkyä

Ei ole tiedossa, mitä menetelmää James Price käytti, kun hänen vuonna 1782 onnistui vakuuttaa Lontoon vaikutusvaltaista porvaristoa kyvystään valmistaa kultaa. Valtiovarainministeriön lordi Palmerston oli tuskin lähtenyt Pricen laboratoriosta, kun huhu onnistuneesta kokeesta jo lähti leviämään kulovalkean tavoin.

Pian tiedeakatemia Royal Societyn jäsenet halusivat myös päästä seuraamaan koetta. Aluksi Price vastusteli ja väitti, että hän oli jo käyttänyt koko varastonsa mystistä transformaatiopulveria ja ettei hänen terveytensä oikein kestänyt kullanvalmistuksen vaativaa prosessia. Kun häntä uhattiin Royal Societysta erottamisella, hän kuitenkin myöntyi. Pian sen jälkeen nuori tiedemies sulkeutuikin laboratorioonsa muka valmistamaan lisää punaista jauhetta.

Puolen vuoden kuluttua Price palasi julkisuuteen ja kutsui Royal Societyn seuraamaan kullanvalmistustaan. Niinpä eräänä päivänä kriittiset herrat sitten istuutuivat Pricen ympärille, ja kaikki alkoi suunnitelmien mukaan.

Pian Price kuitenkin hävisi hetkeksi, ja palasi sitten seurueen eteen sekavana ja silminnähden pyörällä päästään. Muutaman minuutin ajan hän hoippui ympäriinsä, kunnes lopulta kaatui alkemistinvälineidensä joukkoon kuolleena kuin kivi. Sen sijaan, että olisi valmistanut mystistä punaista jauhetta, Price olikin puolen vuoden aikana kirjoittanut testamenttinsa ja sekoittanut itselleen valmiiksi kuolettavan juoman.

Pricen mukana kuoli myös yleinen usko siihen, että kuka tahansa voisi onnistua valmistamaan kultaa, ja monet historioitsijat pitävätkin Pricea yhtenä viimeisistä perinteisistä alkemisteista. Hänen tarkoitusperänsä lienevät olleet alun perin vilpittömät, mutta tuhansien muiden tavoin hänkin toivoi niin hartaasti onnistuvansa, että kun totuus valkeni, hän ei kestänyt sitä.

Vaikka alkemistien tavoitteet jäivät lopulta saavuttamatta, heillä on sijansa historiassa: pimeissä ja savuisissa työ­pajoissaan alkemistit loivat kokeillaan pohjan nykyaikaiselle tieteelle.

• Edellinen Sivu 4 / 4