Ihmissudet piinasivat Eurooppaa

Aurinko oli laskemassa. Kolme maatyöläistä vilkuili levottomina Juravuorten yllä hehkuvaa iltataivasta ja kiiruhti eteenpäin. Kukaan heistä ei mielellään lähtenyt ulos auringonlaskun jälkeen, eikä koskaan yksin – ei sen jälkeen, kun ihmissusi oli ilmestynyt heidän kotikaupunkiinsa Dõleen Itä-Ranskassa. Peto oli jo tappanut kaksi lasta, eikä kukaan tiennyt, milloin se iskisi jälleen.

Yhtäkkiä hiljaisuutta leikkasi suden vertahyytävä ulvonta, jota seurasi nuoren tytön epätoivoinen kirkuna. Miehet voittivat pelkonsa, tarttuivat kirveisiin ja heinähankoihin ja lähtivät liikkeelle. He löysivät tytön, mutta tämä oli kuollut.

Miehet näkivät jonkin olennon pakenevan. Se juoksi neljällä jalalla ja liikkui kuin susi, mutta juuri ennen kuin olio katosi, miehet erottivat sen sudenharjasten alta selvästi ihmiskasvot. Kasvot kuuluivat erakko Gilles Garnierille.

Lakimuutos mahdollisti jahdin

1400–1600-lukujen Euroopassa ihmiset uskoivat vakaasti ihmissusien olemassaoloon. Teologit ja juristit kirjoittivat niistä oppineita tutkielmia, ja kansa telkesi kauhuissaan ovensa yöksi.

Vanhimmat tarinat ihmissusista ovat tuhansien vuosien takaa, mutta nuo pirulliset otukset temmelsivät erityisesti myöhäiskeskiajalla. Taustaa hirviöiden esiinmarssille juuri tuolloin voidaan etsiä maiden lakimuutoksista.

Eurooppalaiset lait perustuivat pitkälle keskiaikaan asti roomalaisiin lakeihin. Yksi näistä oli Lex Talionis, niin sanottu Talio-periaate eli koston laki, jonka puitteissa antiikin Roomassa saattoi nostaa syytteen vääriä syytöksiä esittänyttä vastaan. Lain ansiosta oli vaarallista esittää vaikeasti todistettavia syytöksiä, kuten noituussyytteitä.

Myöhäiskeskiajalla kirkon valta-asemaa uhkasivat monet uudistusajatukset. Kirkon piti puolustautua, ja lain periaatteita piti muuttaa, jotta ”kerettiläiset” saatiin oikeuteen. Tuolloin alkoivat oikeusjutut myös noitia ja velhoja vastaan, ja vuonna 1407 Sveitsissä käytiin ensimmäinen ihmissusioikeudenkäynti. Seuraavat 300 vuotta kirkko ja viranomaiset tuomitsivat kuolemaan tuhansia ihmisiä.

Ihmissusi Gilles Garnier

Yksi näistä ihmissusista oli ”Dõlen erakko” Gilles Garnier. Garnier oli arka mies, joka ei juuri ollut tekemisessä muiden ihmisten kanssa. Hän oli laiha ja kalpea, ja hänellä oli takkuiset hiukset ja paksut yhteenkasvaneet kulmakarvat. Heti ensimmäisen lapsen kadottua Dõlen seudulla asukkaat olivat epäilleet Garnieria. Heillä ei kuitenkaan ollut todisteita – ei ennen kuin kolme paikallista maamiestä näki Garnierin pakenevan lehdossa kuolleen tytön luota.

Marraskuun puolivälissä 1573 katosi toinen lapsi, 10-vuotias poika. Muutamaa päivää myöhemmin paikalliset löysivät hänet kuolleena pellolta. Pojan toinen jalka oli revitty irti, ja jokin oli kalunnut hänen reittään. Se oli kaupunkilaisille liikaa. Gilles Garnier pidätettiin ja vietiin oikeuteen. Oikeudenkäyntipöytäkirjoista ilmenee Garnierin olleen asialla useammankin kerran:

”On todistettu, että joitakin päiviä Mikkelin päivän jälkeen Gilles Garnier hyökkäsi 10–12-vuotiaan tytön kimppuun Chatenoisin viinitarhan luona puolen mailin päässä Dõlesta. Garnier oli suden hahmossa tehdessään tekonsa. Hän surmasi tytön käpälämäisillä käsillään sekä hampaillaan ja raahasi tämän Serren metsään. Siellä hän riisui tytön alasti ja söi ahneesti tämän reisien ja käsivarsien lihaa. Osan lihasta hän vei kotiin vaimolleen Apolinnelle Saint-Bonnotiin Amangesin lähelle, missä he yhdessä asuvat.”

Asiakirja jatkuu luetellen Garnierin rikoksia. Kaikkiaan häntä syytettiin neljän lapsen surmaamisesta ja raatelemisesta loppuvuodesta 1573.

Garnier tunnusti kaikki rikokset ja kertoi tehneensä ne nälän ajamana. Hän oli kertomansa mukaan solminut sopimuksen paholaisen kanssa. Tämä antoi hänelle taikavoidetta, joka muutti hänet sudeksi. Niin hän pystyi saalistamaan ihmisiä ja eläimiä ravinnokseen.