Luonnonkatastrofit

  • Valtava räjähdys raunioitti Halifaxin

    His nr. 14/2007 s. 64-71.

    Miehistö souti kuin viimeistä päivää – se tiesi, mitä palava laiva kätki sisäänsä, ja siitä piti päästä mahdollisimman kauas! Suunnaton savupilvi houkutteli paikalle tuhansia katsojia. 6.12.1917 kello 9.04 tapahtui siihen asti suurin ihmisen aiheuttama räjähdys, joka pyyhkäisi kanadalaisen Halifaxin satamakaupungin taivaan tuuliin.

  • Palokunnat syntyivät Lontoon tuhkasta

    His nr. 10/2008 s. 24-29.

    Vuonna 1666 Lontoon asukkaat joutuivat katsomaan avuttomina, kun liekit tuhosivat kaupunkia.
    Suurpalo sai kuitenkin aikaan monia uudistuksia. Palokunnat ja sammutusvälineet syntyivät tarpeeseen.

  • Perunarutto niitti synkkää satoa

    His nr. 13/2008 s. 36-41.

    Irlannissa puhkesi vuonna 1845 nälänhätä, kun outo tauti sai perunat mätänemään pelloille.Toiset pysyttelivät hengissä syömällä koiria ja levää, toiset puolestaan nääntyivät kuoliaaksi. Poliitikkojen odottaessa, että ongelma ratkeaisi omalla painollaan, miljoona irlantilaista kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa hengissä selvinnyttä muutti siirtolaisiksi Amerikkaan.

  • Maan alla

    His nr. 16/2009 s. 64-71.

    Kanadan itärannikolla sijaitsevassa Springhillissä kaivettiin hiiltä puolentoista kilometrin syvyydessä maan alla. Kaivos oli maailman syvin ja vaarallisin. Kaivosmiehet olivat jo havainneet maan alla tärähtelyä ja pelkäsivät, että koko kaivos luhistuisi jonakin päivänä. 23. lokakuuta 1958 niin tapahtuikin.

  • Pompeji pimeni

    His nr. 10/2009 s. 34-45.

    Vuonna 79 yksi Rooman valtakunnan suurimmista kaupungeista hävisi maan
    päältä: Pompejin satamakaupunki hautautui tuhkaan ja kiveen, ja valtaosa sen asukkaista menehtyi. Tutkijat ovat rekonstruoineet
    kaupungin kuolinkamppailun tunti tunnilta.

Historian parhaat jutut

Historian 5-vuotisen taipaleen kunniaksi olemme keränneet parhaat jutut juhlanumeroon.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Mikä alla olevista on mielestäsi historian vaikutusvaltaisin teos?


Testaa tietosi - Terrorismi

Mikä pommi-isku? Pommi tuhosi kuvan rakennuksen ja tappoi kaikkiaan 168 ihmistä.

Testit: Testaa tietosi tässä – ehkä myös opit jotain uutta...

Testaa tietosi - Latinalainen Amerikka

Kuka henkilö?

Testit: Testaa tietosi vastaamalla 16 tiukkaan kysymykseen – ehkäpä opit jotain uutta...