Kuningas Arthurin pyöreän pöydän uskotaan löytyneen

Brittitutkijat uskovat löytäneensä kuningas Arthurin pyöreän pöydän – joka onkin kaikkea muuta kuin pöytä.

Kuningas Arthurin kerrotaan koonneen ritarinsa pyöreän pöydän ääreen ennen tärkeitä taisteluja.
The Art Archive
Kuningas Arthurin kerrotaan koonneen ritarinsa pyöreän pöydän ääreen ennen tärkeitä taisteluja.

Historioitsijat uskovat paikallistaneensa kuningas Arthurin legendaarisen pyöreän pöydän – mutta ”pöytä” onkin todellisuudessa roomalainen amfiteatteri.

”Ensimmäinen kirjallinen maininta pyöreästä pöydästä viittaa siihen, että se ei ollut varsinaisesti mikään pöytä vaan paikka, johon mahtui tuhat ihmistä”, kertoo Arthur-asiantuntija Chris Gidlow. Hänen mukaansa sellainen on roomalaisten rakentama amfiteatteri Länsi-Englannissa Chesterissä.

Gidlow muistuttaa, että Arthur kävi yhden tärkeimmistä taisteluistaan ”legioonalaisten kaupungiksi” kutsutussa kaupungissa, jonka sijaintia on tähän asti vain arvailtu. Kun arkeologit hiljattain löysivät kristittyjen marttyyrien muistomerkin amfiteatterista Chesteristä, jossa oli roomalaiskaudella legioonan leiri, he alkoivat epäillä sen olevan etsitty kaupunki.

100-luvulta peräisin oleva Chesterin amfiteatteri on Britannian suurin.

”500-luvulla munkki Gildas, joka kirjoitti ensimmäisenä kuningas Arthurista, viittasi sekä ’legioonalaisten kaupunkiin’ että siellä olevaan kristittyjen muistomerkkiin. Chester on siis saattanut olla Arthurin hovin ja hänen pyöreän pöytänsä keskuspaikka.”

Legendan mukaan Arthur kokosi ritarinsa pyöreän pöydän ääreen ennen tärkeitä taisteluja.

Tiesitkö...

...että kuningas Arthur jakaa historioitsijoiden mielipiteet? Arthurin historiallisuuteen uskovien mukaan hän yhdisti englantilaiset taisteluun pakanallisia sakseja vastaan 500- tai 600-luvulla.

Englanti oli roomalaisten jäljiltä sekasorron vallassa, mutta Arthur yhdisti kansan ja loi kukoistavan valtakunnan.

Epäilijät uskovat, että Arthurin legenda on sekoitus useita historiallisia henkilöitä tai taruhenkilö, joka on aikojen saatossa liitetty todellisiin tapahtumiin.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.