Historian pahin Ranskan ympäriajo

Ranskalainen Maurice Garin puhui vuoden 1904 kisassa kovalla ja itsevarmalla äänellä kotimaansa lehtimiehille:

”Voitan Ranskan ympäriajon, ellei minua murhata ennen Pariisia.”

Pyöräilytähti oli voittanut vuonna 1903 ensimmäisen Ranskan ympäriajon, ja hän antoi lausunnon ylitettyään vuoden 1904 Tour de Francen ensimmäisen 467 kilometrin etapin maalilinjan Lyonissa. Garin paheksui sitä, että tuntemattomat häiriköt yrittivät kerta toisensa jälkeen pysäyttää varsinkin kärkijoukon pyöräilijöitä. Skandaalimaiset tapaukset uhkasivat Ranskan ympäriajon tulevaisuutta heti sen alkuvuosina.

Toinen ympäriajo alkoi hyvissä merkeissä. Yleisö sai mitä halusi, sillä merkittävää irtiottoa yritettiin jo ensimmäisellä etapilla. Mestaruutta puolustava Garin erkani yhdessä Lucien Pothierin kanssa pääjoukosta, ja he etenivät yhteisvoimin koko 467 kilometriä pitkän etapin Pariisista Lyoniin. Miehet polkivat sinnikäästi 25-kiloisia kilpapyöriään, jotka olivat aikansa edistyksellisimpiä. Ranskan kesän aurinko paahtoi urheilijoita, ja pyöräilijät pääsisivät lepuuttamaan jalkojaan vasta poljettuaan tuntikausia kuoppaisilla maanteillä. Heillä ei ollut toivoakaan ehtiä maaliin ennen pimeän laskeutumista.

Maurice Garin tuli ensimmäisenä maaliin, mutta ei voittanut.

Henri Cornet ei ollut maalissa ensimmäisenä, mutta voitti Ranskan ympäriajon.

Tähdet saivat rikkoa sääntöjä

Garinia alkoi yhtäkkiä heikottaa hänen verensokeritasonsa laskiessa kesken etapin kaukana virallisista huoltopisteistä. Hän pysäytti kisajärjestäjien auton ja uhkasi keskeyttää, ellei saisi apua. Se oli vastoin sääntöjä, mutta Garin oli edellisen vuoden voittaja ja siten tärkeä kilpailun huomioarvolle. Garin sai pyytämäänsä syötävää.

Kaksikko oli pyöräillyt pölyisiä maanteitä jo 16 tuntia ja aurinko oli jo laskenut, kun pimeydestä ilmaantui kilpailijoiden viereen auto. Siellä istui neljä naamioitunutta miestä, jotka vastasivat pyöräilijöiden katseisiin nyrkiniskuilla.

Urheilijat väistivät iskut hädin tuskin. Kaksikko yritti pitää vauhtia yllä, vaikka auto seurasi heitä kilometrikaupalla. Naamiomiehet huutelivat uhkauksia ja kiilasivat kilpailijoita kohti ojaa. Garin ja Pothier mutkittelivat eteenpäin ja välttivät törmäykset. Häiriköt pakenivat paikalta, kun virallinen kisa-auto lähestyi kärkiajajia. Garin ja Pothier olivat varmoja, että häiriköt olivat heidän kilpakumppaneidensa pestaamia. Ahdistelu oli kuitenkin vain esimakua siitä, mitä pyöräilijöitä vielä odottaisi.

Ranskalainen Pierre Chevalier eteni sillä välin pääjoukon peräpäässä tunteja kärkikaksikkoa jäljessä. Hän jäi muista toistuvasti mutta pääsi yllättäen aina takaisin pääjoukkoon. Huijaaminen oli helppoa: hämärässä avuliaat paikalliset kuljettivat maanmiestään autoilla.

Kisajärjestäjä turvautui aseeseen

Maurice Garin johti ensimmäisen etapin jälkeen kisaa muutamalla sekunnilla ennen Pothieria. Eräs kilpailun suosikeista, Hippolyte Aucouturier, jätti kuitenkin samana iltana valituksen kisan johdolle. Hän oli raivoissaan siitä, kuinka kilpakumppanit olivat häirinneet hänen ajoaan törmäämällä häneen toistuvasti ja kaatamalla hänet kumoon.

Tapaukset olivat herkkupaloja lehdille, sillä ne ruokkivat entisestään yleisön kiinnostusta kisaan. Toinen Tour de France oli jo suurtapaus kotimaassaan, ja kisan järjestänyt L’Auto-lehden levikki oli kasvanut jyrkästi. Ranskalaiset kaikkialla odottivat pyöräilijöiden saapumista omalle kotiseudulleen. Kun huhut vehkeilystä levisivät maan kaukaisimpiinkin kolkkiin, kansa alkoi vihastua. Raivo purkautui pian dramaattisesti.

Pyöräilijät kipusivat toisella etapilla Col du Grand Boisin rinnettä St. Etiennen lähellä. Nousu Alpeille oli jyrkkä. Nousukulma oli 12 kilometrin matkalla keskimäärin 5,2 prosenttia ja reitin korkein kohta 1 161 metriä merenpinnan yläpuolella. Ryhmä paikallisia seisoi vuorenrinteessä ja odotti kilpailijoita jännittyneenä. He olivat kuulleet huhuja huijauksista, joten pyöräilijät kuulivat kohta toinen toistaan raivokkaampia huutoja: ”Kuolema Garinille! Eläköön Fauré! Tapa ne muut!”

Väkijoukko tunki tielle, ja kilpailijoiden täytyi nousta satulasta. Paikalliset tukivat innokkaasti omaa sankariaan. Antoine Fauré pääsi ainoana jatkamaan matkaa, kun Maurice Garin sai tuntea miesjoukon keppien iskut nahoissaan.

Alarinteestä kuului kohta moottorin ääni, ja lähimpään neulansilmämutkaan ilmaantui kisa-auto. Kun kilpailun johtaja Georges Lefèvre näki sekamelskan, hän kimpaantui. Hän tarttui pikaistuksissaan pistooliinsa ja ampui väkijoukon ylle varoituslaukauksen. Laukaus ja raivostuneen kilpailunjohtajan näkeminen saivat mellakoitsijat perääntymään.
Kilpailijat jatkoivat matkaansa kirosanojen ja solvausten ryöppy niskassaan.

Suuri osa pyöräilijöistä kerääntyi alamäessä yhteen pääjoukoksi, joka pysyi koossa 250 kilometriä loppukiriin saakka. Hippolyte Aucouturier voitti täpärästi Marseillen massakirin. Hän oli välttänyt törmäykset valitettuaan edellisenä iltana kisakumppaneistaan.

Ferdinand Payan hylättiin myöhemmin samana iltana, sillä hän oli jouduttanut matkaansa pitämällä kiinni autosta.

Keltainen paita

Keltaisen paidan historia on epäselvä. Philippe Thys kertoi saaneensa sellaisen voittaessaan vuonna 1913, mutta virallisesti sitä käytettiin vasta vuonna 1919.

Pyöräilijät ohittivat innokkaat katselijat niin vinhaa vauhtia, ettei kilpailijoita erottanut toisistaan. Koko kisan kärjessä olevan urheilijan oikeaan olkavarteen sidottiinkin johtoaseman merkiksi vihreä nauha.

Belgialainen Philippe Thys voitti Tourin vuosina 1913, 1914 ja 1920. Thys kertoi kisat järjestäneen Henri Desgrangen suostutelleen hänet pukemaan päälleen värikkään paidan, jotta kisaa johtava erottuisi muista. Lähimmässä liikkeessä oli vain yksi keltainen t-paita, joten Thys käytti sitä.

Philippe Thysin kertomusta ei ole kyetty varmistamaan, vaikka historioitsijat pitävätkin sitä uskottavana. Ympäriajon vuosikirjojen mukaan ranskalainen Eugene Christophe puki ensimmäisen virallisen keltaisen paidan ylleen vuonna 1919.