06.03.2012.
Sää hallitsee elämää – halusimmepa me sitä tai emme. Historiasta löytyy monia esimerkkejä tapahtumista, jotka kokonaan tai osittain johtuivat säästä. Tutustu huonosta säästä kertovaan teemasivustoon.
His nr. 11/2011 s. 30-37.
Vuonna 1958 Mao päätti, että Kiinasta tulisi suurvalta 15 vuodessa. Maa-talouden tuotanto piti satakertaistaa ja kaikki metalli sulattaa teollisuuden käyttöön. Varpusetkin oli hävitettävä. Päätös johti maailmanhistorian tuhoisimpaan nälänhätään.
His nr. 7/2011 s. 64-71.
25 vuotta sitten suuri osa Neuvostoliiton sähköstä tuotettiin ydinvoimalla. Voimalat oli kuitenkin rakennettu puutteellisesti, ja työntekijät olivat heikosti koulutettuja. 26. huhtikuuta 1986 Tšernobylin ydinvoimalan reaktorin räjähdys aiheutti historian pahimman ydinonnettomuuden.
His nr. 14/2007 s. 64-71.
Miehistö souti kuin viimeistä päivää – se tiesi, mitä palava laiva kätki sisäänsä, ja siitä piti päästä mahdollisimman kauas! Suunnaton savupilvi houkutteli paikalle tuhansia katsojia. 6.12.1917 kello 9.04 tapahtui siihen asti suurin ihmisen aiheuttama räjähdys, joka pyyhkäisi kanadalaisen Halifaxin satamakaupungin taivaan tuuliin.
His nr. 18/2010 s. 16-21.
Kilpailussa ilmojen valloituksesta ilmalaiva Hindenburg näytti pitkään voittajalta. Ilmalaivoilla tehtiin loisteliaita matkoja Atlantin yli, ja niitä pidettiin edistyksen ja ihmisen teknisen osaamisen huippuina – kunnes
yksi kipinä muutti kaiken kohtalokkaana toukokuun
iltana New Jerseyssä Yhdysvalloissa.
His nr. 16/2009 s. 64-71.
Kanadan itärannikolla sijaitsevassa Springhillissä kaivettiin hiiltä puolentoista kilometrin syvyydessä maan alla. Kaivos oli maailman syvin ja vaarallisin. Kaivosmiehet olivat jo havainneet maan alla tärähtelyä ja pelkäsivät, että koko kaivos luhistuisi jonakin päivänä. 23. lokakuuta 1958 niin tapahtuikin.
His nr. 13/2008 s. 36-41.
Irlannissa puhkesi vuonna 1845 nälänhätä, kun outo tauti sai perunat mätänemään pelloille.Toiset pysyttelivät hengissä syömällä koiria ja levää, toiset puolestaan nääntyivät kuoliaaksi. Poliitikkojen odottaessa, että ongelma ratkeaisi omalla painollaan, miljoona irlantilaista kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa hengissä selvinnyttä muutti siirtolaisiksi Amerikkaan.
His nr. 10/2008 s. 24-29.
Vuonna 1666 Lontoon asukkaat joutuivat katsomaan avuttomina, kun liekit tuhosivat kaupunkia.
Suurpalo sai kuitenkin aikaan monia uudistuksia. Palokunnat ja sammutusvälineet syntyivät tarpeeseen.
His nr. 10/2009 s. 34-45.
Vuonna 79 yksi Rooman valtakunnan suurimmista kaupungeista hävisi maan
päältä: Pompejin satamakaupunki hautautui tuhkaan ja kiveen, ja valtaosa sen asukkaista menehtyi. Tutkijat ovat rekonstruoineet
kaupungin kuolinkamppailun tunti tunnilta.
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.