Kun kristityt sotilaat aamulla heräsivät 4. heinäkuuta 1187, ilman täytti vihollisen sytyttämien nuotioiden savu. Savun suojasta muslimien jousimiehet ampuivat kristittyjen niskaan nuoliryöpyn toisensa jälkeen. Kristittyjen armeija joutui sekasortoon kaikkien yrittäessä turhaan paeta saarretusta leiristä.
Muslimien hyökkäystä johti maineikas sulttaani Saladin, joka oli nostattanut muslimit taisteluun kristittyjä vastan. Seuraavaksi hänen jousimehensä alkoivat ampua kristittyjen ratsuja yksi kerrallaan, niin että ritarit joutuivat taistelemaan jalan. Kaikkiaan noin 20 000 kristitystä sotilaasta vain 3 000 onnistui pakenemaan, ennen kuin muslimit tunkeutuivat kristittyjen leiriin ja vangitsivat Jerusalemin kuninkaan Guy de Lusignanin. Kaksi päivää voittonsa jälkeen Saladin mestautti kaikki vangiksi otetut temppeliritarit, joiden lujaa uskoa ja sotataitoa hän piti pahimpana uhkanaan. Saladin surmautti Hattinissa 230 temppeliritaria, ja hieman aikaisemmin Cressonin taistelussa oli kuollut 60 ritaria. Historioitsijat uskovat ritarikunnan menettäneen näissä kahdessa taistelussa noin puolet Pyhässä maassa olevista jäsenistään.
Taustamateriaali
Alla on lueteltu artikkelin lähdeaineisto. Lähdeluettelon avulla lukijat voivat halutessaan etsiä lisätietoja.
Toimitus ei anna artikkeleja varten haastateltujen tutkijoiden tai artikkelin kirjoittajien yhteystietoja.
Books:
● Malcolm Barber: The New Knighthood, Cambridge University Press/Canto, 2007 ● Karen Ralls: Knights Templar Encyclopedia, The Career Press, USA, 2007 ● Piers Paul Read: The Templars, Phoenix Press, 2003
Websites:
● www.templarhistory.com/who.html
● Artikel af Malcolm Barber: www.slate.com/id/2140307/
Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Testit: Mitä tiedät menneistä valtakunnista? Testaa tietosi visassa.
Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.