Kanuunakuningatar otti ison riskin

1800-luvun lopun sirkusyleisö rakasti ohjelmanumeroita, joissa nuoria tyttöjä ammuttiin tykinputkesta. Esitys oli kuitenkin yhtä vaarallinen kuin miltä se näytti. Ihmistykinkuula saattoi lentää turvaverkon ohi kohtalokkain seurauksin.

Egle Zacchini laukaisuvalmiina. Suvusta on tullut monia ihmistykinkuulia.
Getty Images
Egle Zacchini laukaisuvalmiina. Suvusta on tullut monia ihmistykinkuulia.

Joka ilta Lontoon Royal Aquarium-teatterin sirkusnäytäntöjen yleisö sai todistaa niin spektaakkelimaista ja henkeäsalpaavan vaarallista esitystä, että sisäministeri oli julkistanut siitä varoituksen.

Viranomaisten huoli sirkustaiteilijoiden ja yleisön terveydestä oli hyvää mainosta esitykselle. Kansaa virtasi teatteriin huhtikuussa 1877 pidetystä ensi-illasta lähtien, ja katsomo oli tupaten täynnä päivän kahdessa näytöksessä kello 17.30 ja kello 22.30.

Ohjelmassa oli myös joukko perinteisiä sirkusesityksiä, mutta uusi ohjelmanumero, jonka esitti nuori naistaiteilija, oli erityisen odotettu.

Korkealla katsojien pään päällä roikkui musta tykinputki köysien ja vaijereiden varassa. Madame Zazel astui esiin rummunpäristyksen säestämänä ihonmyötäiseen asuun ja pitkävartisiin saappaisiin pukeutuneena.

Hän nousi ketterästi tykin luo ja tasapainoili sen suulla. Koko rakennelma huojui uhkaavasti ripustuksissaan, kun Madame Zazel kipusi tykinputken sisään.

Tässä vaiheessa yleisön joukosta kuului yleensä pelokkaita huudahduksia. Hetken päästä koko katsomo kohahti, kun tykki laukesi paukahduksen säestämänä ja sinkosi Zazelin 30 metriä halki ilman.

Ohjelmanumero oli lyhyt mutta mieleenpainuva. Yleisö odotti ilmalennon päättyvän ikävästi, mutta kaikkien helpotukseksi Madame Zazel putosi turvallisesti verkkoon. Yleisö puhkesi valtaviin suosionosoituksiin, jotka eivät ottaneet millään loppuakseen.

Näytös oli illuusiota

Madame Zazelin oikea nimi oli Rossa Matilda Richter, ja hän oli 14-vuotias. Häntä pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä elävänä tykinkuulana. Näyttävän ohjelmanumeron oli kuitenkin keksinyt jo muutama vuosi aiemmin William Leonard Hunt -niminen mies.

Hunt tuli suuren yleisön tietoisuuteen 15. elokuuta 1860, kun hän aloitti hätkähdyttävät nuorallakävelyesitykset Kanadan ja Yhdysvaltojen välisen Niagaran putouksen yllä. Hunt maustoi esityksiään erilaisilla tempuilla; hän käveli nuoralla kantaen miestä selässään, teki nuoralla voltteja ja roikkui siitä jalkojensa varassa pää alaspäin. Hurjapäiset temput houkuttelivat paikalle myös korkea-arvoisia katsojia – muun muassa Walesin prinssin, josta tuli myöhemmin Britannian kuningas Edvard VII, kerrotaan nähneen show'n.

Viktorian ajan Lontoossa Madame Zazelin esiintymisasu oli melko provosoiva.

Huntista kehkeytyi yksi 1800-luvun kuuluisimmista sirkustaiteilijoista. Hän matkusti Lontooseen, missä hän esiintyi taiteilijanimellä Suuri Farini. Vuonna 1869 hän kuitenkin päätti lopettaa temppuilun ja ryhtyi Lontoon Royal Aquarium -teatteriin johtajaksi. Siellä ollessaan hän kehitti prototyypin tykistä, jolla Madame Zazel viihdytti ja kauhistutti yleisöä vuonna 1877.

Tykin kehittelytyö oli alkanut muutama vuosi aiemmin. Vuonna 1871 Farini haki patenttia katapulttiviritelmälle, joka kumisten jousien avulla sinkosi akrobaatin 10–12 metrin korkeuteen.

Yleisö näki Farinin kehittelemän sirkuskatapultin pari vuotta myöhemmin, kun viehättävä Lulu-niminen sirkustaiteilija antoi sillä vakuuttavan näytön akrobaattisista kyvyistään Niblo’s Garden -teatterissa New Yorkissa. Ohjelmanumeron alussa Lulu seisoi liikkumatta paikoillaan esiintymisareenan keskellä. Sitten yhtäkkiä, ikään kuin itse maasta ponnistaen, hän singahti suoraan ilmaan kymmenen metrin korkeuteen ja tarttui trapetsiin.

Numero oli illuusiota useammalla kuin yhdellä tavalla. Lulun heitti ilmaan suurella voimalla lattiatasossa ollut huomaamaton alusta, joka laukaistiin ja vedettiin takaisin niin nopeasti, että vain tarkkaavaisimmat katsojat tajusivat, mitä tapahtui. Lisäksi Lulu ei esiintymisnimestään huolimatta ollut nainen. Hän oli Farinin sukulaispoika, jonka oli naisellisten piirteidensä ansiosta helppo muuntautua sirkusprinsessaksi. Kun Farini alkoi suunnitella sirkustykkiään, Lulu otti jalat alleen ja liittyi kiertelevään Howes & Crushing -sirkukseen ”trapetsien kuningattareksi”.

Farini työskenteli sinnikkäästi keksintönsä parissa. Vuonna 1875 hän jätti patenttihakemuksen ”lieriömäiselle säiliölle”, jossa oli pienellä ruutipanoksella laukaistava kumijousi. Parin vuoden
kuluttua hän oli valmis esittämään maailmalle huimapäisen ohjelmanumeronsa Rossa Matilda Richterin kanssa.

Hitlerjugend kasvatti sotaan

Uusi lehti: Historia numero 8 on ilmestynyt. Lue muun muassa, miten miljoonia saksalaislapsia aivopestiin Hitlerjugendin toimesta.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Tieteen Kuvalehti

Visa: Kolme nopeaa muinaisista kulttuureista

Testit: Mitä tiedät menneiden aikojen valtakunnista? Testaa tietosi kolmella nopealla kysymyksellä.

National Geographic

Kuka keksi aprillipilat?

Taide: Aprillipäivä on vuoden kohokohta kaikille innokkaille pilailijoille.

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.