Kulttuuri

  • Sivu 1 / 9Seuraava
  • Varsijousi – 2 400 vuotta taistelukentillä

    His nr. 15/2010 s. 42-43.

    Varsijousimiehet kävivät taisteluun aina etunenässä ja levittivät kauhua vihollisen riveissä. Varsijousella ampuminen ei edellyttänyt vuosien harjoittelua tai valtavia voimia, ja sen vankat nuolet pystyivät lävistämään haarniskan tai suistamaan ritarin ratsailta pitkän matkan päästä.

  • Jalkapallon MM-kisat

    His nr. 9/2010 s. 50-51.

    Kun ensimmäiset jalkapallon MM-kisat järjestettiin Uruguayssa vuonna 1930, eurooppalaisten joukkueiden matka paikalle kesti kolme viikkoa ja yhtä ottelua seurasi vain 300 katsojaa. Tämän vuoden kisoihin Etelä-Afrikassa osallistuu 32 joukkuetta koko maailmasta ja finaalia seurannee lähes miljardi ihmistä.

  • Aikansa tyyliä

    His nr. 1/2009 s. 22-27.

    Haarniska tehtiin alkujaan kestämään rajuja taisteluja, mutta pian siitä tuli myös muodin oikkuja myötäilevä statussymboli. Läpeensä koristeltua haarniskaa ei edes voinut käyttää sotimiseen.

  • Säilönnän salat

    His nr. 4/2009 s. 26-27.

    Ihminen on yrittänyt parantaa ruuan säilyvyyttä yli 14 000 vuoden ajan. Elintarvikkeiden kuivaamisella, pakastamisella ja savustamisella on kautta aikojen pyritty torjumaan yhtä ihmisen pahimmista vihollisista: nälkää.Ihminen on yrittänyt parantaa ruuan säilyvyyttä yli 14 000 vuoden ajan.

  • 1950. Marilyn Monroe oli yksi 1950-luvun ihailluimmista ja jäljitellyimmistä povipommeista.

    Haaveissa runsaampi povi

    13.11.2011.

    Synteettinen voiteluaine, vinyylisienet ja lasikuulat: 1950-luvulla etsittiin epätoivoisesti sopivaa materiaalia naisten rintojen suurentamiseen.

  • Keho sietää silikonia paremmin kuin monia muita materiaaleja.

    Rintojensuurennuksen vuosisata

    13.11.2011.

    Kun Yhdysvaltojen terveysviranomaiset vuonna 2006 hyväksyivät silikoni-implantit, erilaisia rintojensuurennusmenetelmiä oli kokeiltu jo yli sata vuotta.

  • Kidutus: Kymmenen menetelmää

    13.10.2011.

    Kidutus oli keskiajalla yleinen rikosten tutkintamenetelmä, mutta sen juuret ulottuvat vielä pitemmälle.

  • Supersankarin taistelu klaania vastaan kiehtoi miljoonia kuuntelijoita.

    Teräsmies vs. Ku Klux Klan

    18.09.2011.

    Idealistinen ­mies paljasti Ku Klux Klanin salaisuuksia lapsille tarkoitetussa radiokuunnelmassa ja teki klaanilaiset naurunalaisiksi.

  • 20 000 vuotta valaistusta

    His nr. 13/2011 s. 72-73.

    Kun varhaiset esivanhempamme olivat taltuttaneet tulen tahtoonsa, he oppivat pian myös kuljettamaan sitä mukanaan. Mukaan otettiin palavia oksia nuotiosta, ja myöhemmin niihin opittiin sivelemään rasvaa, jolloin ne paloivat pitempään. Soihdut olivat ensimmäisiä ja vuosi­tuhansien ajan ainoita keinotekoisia valonlähteitä. Ilman tulta ei ollut valoa, kunnes kehitys otti aimo harppauksen parisataa vuotta sitten.

  • Hylynryöstäjät veivät lastin

    His nr. 13/2011 s. 22-25.

    Pohjois-Euroopan rannikkoseutujen asukkaat pitivät tuulesta ja myrskystä. Monet heistä hankkivat elantonsa viemällä haaksirikkoutuneista laivoista kaiken vähänkin arvokkaan.

  • Musta surma

    His nr. 12/2011 s. 14-21.

    Rutto riehui Euroopassa 1300-luvun puolivälissä autioittaen kaupunkeja ja jättäen jälkeensä joukkohautoja. Voimattomina oppineet keksivät mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä tappavalle epidemialle. Nyt 650 vuotta myöhemmin tutkijat ovat vihdoin päässeet Mustan surman syiden alkulähteille.

  • Savitaulussa oleva kirjoitus on muun muassa mykeneläisten käyttämää varhaista kreikkaa, niin sanottua lineaari-B-kirjoitusta.

    Vanha savitaulu löi tutkijat ällikällä

    21.07.2011.

    Kreikkalaisen tunkion jäännöksistä on tehty yllättävä löytö.

  • Kuusivuotiaana tehdasorjaksi

    His nr. 11/2011 s. 46-49.

    Teollistuminen käynnistyi Britanniassa 1700-luvun lopulla, ja erityisesti tekstiiliteollisuus kukoisti. Lapset maksoivat menestyksestä kovan hinnan. Orvot ja köyhät lapset raatoivat tehtaissa kurjissa oloissa ja henkensä vaarantaen, jotta maailmanvalta saattoi rikastua entisestään.

  • Flagellantit kuolettivat lihaansa

    His nr. 11/2011 s. 60-63.

    Keskiajalla syntynyt fanaattinen liike julisti Jumalan antavan synnit anteeksi sille, joka ruoskii ruumistaan. Sanoma levisi kulovalkean tavoin, ja tuhannet ihmiset tarttuivat ruoskaan saadakseen synninpäästön.

  • Ihmistykinkuulat

    His nr. 8/2011 s. 38-40.

    1800-luvun lopun sirkusyleisö rakasti ohjelmanumeroita, joissa nuoria tyttöjä ammuttiin tykinputkesta. Esitys oli kuitenkin yhtä vaarallinen kuin miltä se näytti. Ihmistykinkuula saattoi lentää turvaverkon ohi kohtalokkain seurauksin.

  • Ohjeita hyville vanhemmille

    His nr. 10/2011 s. 20-21.

    Peukalon imeminen johtaa moraaliseen rappioon, paleleminen suojaa sairastumiselta ja puhtaus heikentää älykkyyttä – tällaisiakin neuvoja ja varoituksia on aikanaan tarjottu pikkulasten vanhemmille.

  • Korkeat korot

    His nr. 9/2011 s. 62-63.

    Korot yleistyivät Länsi-Euroopassa 1600-luvun alussa ratsumiesten huomattua, että korollinen saapas pysyi tasapohjaista paremmin jalustimessa. Myös naiset alkoivat käyttää korkeita korkoja, ja loppu onkin kenkämuodin historiaa.

  • I 1920'erne blev cirkuskanonerne designet, så de lignede rigtige artilleripjecer. Artisternes iklædte sig pilot-dragter.

    Tykinkuula otti ison riskin

    17.05.2011.

    1800-luvun lopun sirkusyleisö rakasti ohjelmanumeroita, joissa nuoria tyttöjä ammuttiin tykinputkesta. Esitys oli kuitenkin yhtä vaarallinen kuin miltä se näytti. Ihmistykinkuula saattoi lentää turvaverkon ohi kohtalokkain seurauksin.

  • Jeanne d’Arc sai apua enkeleiltä

    His nr. 8/2011 s. 30-37.

    Orléansin neitsyt Jeanne d’Arc eli vain 19-vuotiaaksi mutta ehti silti johtaa armeijaa, kruunata kuninkaan ja kääntää Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan Ranskan eduksi. Orléansin neitsyt itse sanoi vain kuunnelleensa kaikessa enkelien neuvoja.

  • Sivu 1 / 9Seuraava

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.