Kauppa ja teollisuus

  • Sivu 1 / 2Seuraava
  • 5 000 vuotta merillä

    His nr. 12/2010 s. 28-33.

    5 000 vuotta sitten polynesialaiset purjehtivat Tyynellämerellä pitkiä matkoja alkeellisilla pursillaan. He suuntasivat pelottomasti avomerelle navigoiden merivirtojen ja pilvien avulla. Myöhemmin kompassi mullisti merenkulun, mutta vasta 1900-luvulla kaikuluotain ja satelliitit mahdollistivat turvallisen matkanteon myrskyssä, pimeässä ja salakavalissa karikoissa.

  • Silkkitien kauppareitit

    His nr. 17/2009 s. 72-73.

    Silkkitie oli 1 500 vuoden ajan maailman tärkein kauppareitti. Valtava kauppateiden verkosto ulottui vuorten ja tasankojen yli 8 000 kilometrin matkan Kiinan Guangzhousta eli Kantonista Eurooppaan. Myös merireitit vilkastuivat, ja täyteen lastatut laivat kuljettivat arvokkaita lasteja Kiinasta ja Intiasta Punaisenmeren kautta Roomaan. Eurooppa sai Silkkitietä pitkin kaipaamiaan ylellisyystavaroita,
    kuten silkkiä, hajuvesiä, mausteita ja kultaa, ja kaupankäynti loi kokonaisia valtakuntia. Myös uudet ideat ja uskonnot levisivät Silkkitietä pitkin.

  • Metallit ja ihminen

    25.09.2011.

    Metallit ovat tarjonneet ihmiselle uusia mahdollisuuksia ja vauhdittaneet ihmiskunnan kehitystä.

  • Antiikin Kreikassa oli erityinen kunniatehtävä saada puhdistaa painijoiden keho ja voidella heidät öljyllä. Sen jälkeen piti siivota ottelupaikka. Tehtävään hyväksyttiin vain yläluokkaan kuuluvia, hyvämaineisia miehiä.

    Kymmenen erikoista vanhaa ammattia

    22.09.2011.

    Monet nykyisin ihmetystä ja ehkä hilpeyttäkin herättävät ammatit ovat menneinä vuosisatoina olleet hyvinkin arvostettuja.

  • Keisarikin lainasi Fuggereilta: Pankkiirisuku

    His nr. 14/2011 s. 34-37.

    Moraali ja kohtuus saivat väistyä, kun Fuggerin pankkiirisuku sai vihiä hyvistä kaupoista. He lainasivat rahaa keisarille ja paaville ja ansaitsivat moninaisilla liiketoimillaan omaisuuksia.

  • Trabant – DDR:n nuhainen kansanauto

    28.08.2011.

    Katso, miten Trabantia mainostettiin 1960-luvulla. Lisäksi pääset tutkimaan itäsaksalaisten edullisen kansanauton interaktiivista kuvaa.

  • Video: Trabantin mainosfilmi

    16.08.2011.

    Trabant 601 oli tuotannossa DDR:ssä vuosina 1963–1991. Katso tästä, miten autoa markkinoitiin.

  • Atlantin uivat jätit

    His nr. 12/2011 s. 26-33.

    Suuret, nopeat ja ylelliset höyrylaivat alkoivat yleistyä 1800-luvulla. Sadan vuoden ajan varustamot rakensivat toinen toistaan loisteliaampia uivia palatseja, joilla matkustajat ylittivät Atlantin mukavasti ja mieluusti ennätysajassa.

  • Lippulaiva upposi neitsytmatkallaan

    His nr. 7/2011 s. 14-21.

    Vasa-laiva lähti vuonna 1628 neitsytmatkalleen Tukholmasta. Pramea sota-alus, jossa oli 64 tykkiä, oli koko Euroopan tulivoimaisin, ja kuningas halusi saavuttaa sen avulla Itämeren herruuden. Alus ehti kuitenkin purjehtia alle puoli kilometriä, kun pieni tuulenpuuska kaatoi ja upotti sen.

  • Työkalupakin kiehtova historia

    His nr. 10/2011 s. 50-53.

    Ensimmäiset sahat tehtiin eläinten leukaluusta, ruuvitaltta kehitettiin keskiajalla ritarien haarniskoja varten, jakoavainta kehitteli nyrkkeily­mestari. Monien nykyihmiselle tuttujen työkalujen historiaan liittyy kiinnostavia tarinoita.

  • Surman loukku

    His nr. 10/2011 s. 64-71.

    Ydinsukellusvene K-19 oli Neuvostoliiton merivoimien valttikortti, joka joutui pulaan salaisella tehtävällään Grönlannin lähistöllä. Sukellusveneen ydinreaktorin jäähdytysletku alkoi vuotaa, ja ­139 hengen miehistö ryhtyi korjaustoimiin henkensä kaupalla.

  • Orjakauppa kukoisti Afrikassa

    His nr. 8/2011 s. 42-47.

    Arabialaiset orjakauppiaat harjoittivat satojen vuosien ajan ihmiskauppaa Afrikan itärannikolla. Tuottoisa toiminta koitui lukemattomien kohtaloksi, mutta jos orja selviytyi hengissä alun kurjuudesta, hän saattoi jopa nousta arvostettuun asemaan.

  • Tynnyrit täyteen tavaraa

    His nr. 7/2011 s. 34-37.

    Tutustuttuaan tynnyreihin roomalaisetkin luopuivat rakkaista amforaruukuistaan. Satojen vuosien ajan tynnyri oli ylivertainen kuljetus- ja säilytysastia. Tynnyreihin pakattiin niin suolasillejä kuin ruumiitakin.

  • Aavelaiva ajelehti avomerellä

    His nr. 3/2010 s. 60-63.

    Vuoden 1872 joulukuussa yhdysvaltalaisalus Mary Celeste löytyi hylättynä keskeltä Atlantin valtamerta. Laivan lastiruuma oli täynnä ruokaa ja juomaa eikä aluksella näkynyt merkkejä onnettomuudesta tai ryöstöstä. Sen miehistö oli kuitenkin kadonnut salaperäisesti jälkeäkään jättämättä.

  • Humala on nopeakasvuinen köynnöskasvi, jolla voi olla korkeutta kymmenen metriä. Sen emikukintoja käytetään oluen teossa.

    10 000 oluen vuotta

    06.03.2011.

    Sakeasta vellistä kullankeltaisiksi pisaroiksi: oluen historia on lähes yhtä pitkä kuin ihmiskunnankin.

  • Arkeologit ovat löytäneet kivikautisesta Tel Rehovista noin 200 mehiläispesää, joissa asui kenties Turkista tuotuja mehiläisiä.

    Israelin muinaismehiläiset peräisin Turkista

    13.09.2010.

    Välimeren pohjukassa kauppa ja maan­viljelys on ollut kehittyneempää kuin tähän asti on luultu.

  • Merenpohjasta on löytynyt muun muassa pronssimiekka sekä kupari- ja tinakimpaleita, joista oli tarkoitus valmistaa pronssia.

    Löytö kertoo kaupasta pronssikaudella

    06.06.2010.

    Jo 3 000 vuotta sitten Englannin ja Manner-Euroopan välillä laivattiin runsaasti tavaraa, selviää Englannin kanaalin pohjassa makaavasta hylkylöydöstä.

  • Muskottipähkinä

    His nr. 13/2009 s. 60-63.

    Magalhães ja moni muu sai surmansa muskottia etsiessään, ja muskotin takia käytiin verisiä taisteluita, sillä siirtomaavallat janosivat maailman kalleimman mausteen tuomia satumaisia voittoja. Arvokasta muskottia kasvoi koko maailmassa ainoastaan tarunhohtoisilla Maustesaarilla Tyynenmeren etäisessä kolkassa.

  • Vaiettu taistelu

    His nr. 18/2010 s. 28-35.

    Vuonna 1741 brittien voittamaton laivasto lähti 186 aluksen
    voimin valloittamaan Etelä- ja Väli-Amerikkaa. Espanjalle
    kuulunut Cartagena piti puolensa kuuden sotalaivan ja
    pienen varuskunnan avulla. Tuhansia brittisotilaita kuoli, ja
    50 brittien laivaa tuhottiin. Se oli Britannian kuninkaallisen
    laivaston nöyryyttävin tappio kautta aikojen.

  • Jätöksistä käytiin kovaa kauppaa

    His nr. 15/2009 s. 22-25.

    1800-luvulla Perun edustalla oleva pieni saariryhmä alkoi yhtäkkiä kiinnostaa eurooppalaisia kauppiaita. Saaria peitti useiden metrien paksuinen kerros lintujen jätöksiä, jotka olivat loistavaa lannoitetta. Siitä käynnistyi lähes sodaksi kärjistynyt poliittinen valtapeli.

  • Sivu 1 / 2Seuraava

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.