Suuret saavutukset

  • Sivu 1 / 2Seuraava
  • Eugene Christophe puki 1919 ylleen virallisen keltaisen paidan. Hän voitti sen etapilla Grenoblesta Geneveen.

    Historian pahin Ranskan ympäriajo

    05.07.2010.

    Vuoden 1904 eli vasta toinen Tour de France uhkasi jäädä viimeiseksi, kun pyöräilijät huijasivat junakyydillä ja kisan johdon täytyi hillitä raivoavia yleisöjoukkoja varoituslaukauksilla.

  • Ottomaanit piirittivät Candiaa 21 vuotta, ennen kuin kaupunki antautui.

    Historian pisin piiritys

    10.06.2010.

    Mikä on pisin tunnettu piiritys?

  • Jalkapallon MM-kisat lukuina

    06.06.2010.

    Jalkapallon MM-kisat täyttävät tänä vuonna 80 vuotta. Kisojen historiasta löytyy monia mielenkiintoisia lukuja ja ennätyksiä.

  • Berliini vuonna 1946. Sukeltaja laskeutumassa Spree-joen kanavaan, joka tulvi maanalaisen rakennustöiden aikana.

    Sukeltamisen historian 10 kohokohtaa

    31.05.2010.

    Vuosituhansien ajan ihminen on yrittänyt pysytellä mahdollisimman pitkään veden alla. Tässä 10 merkittävää tapahtumaa sukeltamisen historiasta.

  • Viitta Everestin perusleiriin. Vuonna 1922 George Finch pääsi 8 320 metrin korkeuteen. Koska hän käytti lisähappea, muut kiipeilijät pitivät hänen suoritustaan "epäurheilijamaisena".

    10 kohtausta Mount Everestiltä

    28.04.2010.

    10 dramaattista tai traagista tapahtumaa Mount Everestiltä.

  • Materiaalit kevenivät, mutta ruoka ja happi tekivät kantamuksista raskaat.

    Everestin valloitus

    28.04.2010.

    Katso kuvia maailman katolta. Tutustu Mount Everestin valloituksen 150-vuotiseen historiaan.

  • Kuninkaallinen hauta oli täynnä ­aarteita, joista Carter ei malttanut pitää näppejään erossa.

    Arkeologi varasti Tutankhamenin haudasta

    21.04.2010.

    Asiantuntijat uskovat löytäneensä todisteita siitä, että Tutankhamenin haudan vuonna 1922 löytänyt Howard Carter varasti haudasta arvoesineitä.

  • Ruumiin mukana oli väärennetty henkilötodistus, jonka mukaan hän oli brittiläinen merijalkaväensotilas.

    Sankarin henkilöllisyys paljastui

    31.03.2010.

    Kuollut mies näytteli ratkaisevaa osa liittoutuneiden maihinnousussa Sisiliaan. Nyt vainajan henkilöllisyys on julkistettu.

  • Propagandasotaa. Suomalaiset tiesivät alusta alkaen, etteivät pärjäisi Neuvostoliittoa vastaan yksin. Suomi pyrkikin saamaan muun maailman myötätunnon puolelleen. Kuvan kaasunaamarit vihjasivat venäläisten käyttävän taistelukaasuja.

    Talvisota: Puolustussota 40 pakkasasteessa

    22.03.2010.

    Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton valloittavan Suomen nopeasti, mutta arvio oli väärä. 105 päivän sodassa kuoli jopa 250 000 venäläistä sotilasta.

  • Mathias Rust laskeutui Cessnalla Moskovan Punaiselle torille. Hän joutui rangaistukseksi työleirille, josta hänet kuitenkin vapautettiin 14 kuukauden päästä.

    Mitä Mathias Rustille tapahtui?

    02.03.2010.

    Mathias Rust laskeutui Moskovaan Punaiselle torille 1987. Sen jälkeenkin hänen elämänsä on ollut varsin värikästä.

  • Numero 3 / 2010

    01.02.2010.

    Numerosta 3 voit lukea Gettysburgin taistelusta, sinisen värin historiasta ja Israelin kuuden päivän sodasta. Pääset myös matkalle aikaan, jolloin roomalaiset rakensivat Londiniumin ja portugalilaiset olivat merenkulun valtiaita.

  • Romaanissa nuori d'Artagnan ­haluaa itsekin musketööriksi ja ­lyöttäytyy siksi ­kolmen musketti­soturin seuraan.

    Dumas'n innoittajat

    08.01.2010.

    Alexandre Dumas'n romaani Kolme muskettisoturia oli 1800-luvulla hyvin suosittu. Seikkailutarinan päähenkilöt perustuivat todellisiin 1600-luvun muskettisotureihin.

  • Tyynenmeren aarrejahti

    His nr. 11/2010 s. 64-71.

    Britannia lähetti syyskuussa
    1740 kahdeksan laivaa etsimään
    tarun­hohtoisia espanjalaisia
    hopea­kaljuuneja. Neljä vuotta kestäneen takaa-ajon aikana brittejä koettelivat muun muassa raivokkaat myrskyt ja kavala keripukki. Vain yksi laivoista palasi kotiin mukanaan
    188 miehistön jäsentä.

  • Tragedia Andien rinteillä

    His nr. 8/2010 s. 64-71.

    Lentokone törmäsi vuoreen Andien vuoriston kylmässä lumierämaassa lokakuussa 1972. Välttääkseen nälkäkuoleman eloonjääneet joutuivat tekemään karmean ratkaisun: he päättivät syödä kuolleiden toveriensa lihaa.

  • Everestin valloitus

    His nr. 7/2010 s. 28-35.

    Vuonna 1953 brittiläinen retkikunta saapui Himalajalle
    tavoitteenaan tehdä uudenaikaisten varusteidensa
    ja paikallisten oppaiden avustuksella jotakin,
    mihin kukaan ei ollut aiemmin pystynyt:
    kiivetä maailman korkeimman vuoren huipulle
    ja jättää siten nimensä historiaan.

  • Maailman ympäri PYÖRÄLLÄ

    His nr. 13/2008 s. 62-63.

    Thomas Stevens lähti San Franciscosta itään, pyöräili Yhdysvaltojen halki ja jatkoi koko maailman ympäri. Hän kohtasi niin innokkaita ihailijoita kuin kivittäviä kiinalaisiakin, ja saapui lopulta 33 kuukauden kuluttua lännestä laivalla takaisin San Franciscoon.

  • Koko Intia kartoitettiin jalkaisin

    His nr. 12/2008 s. 22-25.

    Intian kartoittaminen kesti puoli vuosisataa, ja siihen osallistui satoja miehiä. Kaksi maantieteilijää johti kolmiomittausretkikuntaa sinnikkäästi etelästä pohjoiseen maailman korkeimman vuoren juurelle halki soiden ja tiheiden viidakoiden, joissa miehiä vainosivat niin petoeläimet kuin kulkutauditkin.

  • tosielämän indiana jonesit

    His nr. 8/2008 s. 32-41.

    Elokuvien sankari Indiana Jones ei ole aivan tuulesta temmattu hahmo. Arkeologian
    historia tuntee useita huimiin seikkailuihin
    joutuneita tutkimusmatkailijoita, joiden perusteella piiskaa heiluttava Indy on luotu.Tosielämän indianajonesit tekivät kenttä­työtä, joka vaati rautaisia hermoja. He olivat toiminnan miehiä, jotka olivat valmiita kaikin keinoin varmistamaan löytönsä. Nämä kuolemaa halveksuvat huimapäät panivat henkensä altiiksi
    matkatessaan maailman syrjäisimpiin – ja usein vaikeapääsyisimpiin – kolkkiin. He kiipeilivät jyrkillä vuorenseinämillä, taistelivat julmia ryöväreitä vastaan, sukelsivat tuntemattomiin vesiin ja tunkeutuivat tiheisiin viidakoihin uskoen vahvasti löytävänsä kätkettyjä aarteita ja jälkiä kadonneista sivilisaatioista.Usein heidän uhrauksensa kannattivat, ja he toivat mukanaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ainutlaatuisia arkeologisia aarteita: kultaa ja jalokiviä, fossiileja, patsaita, veistoksia ja joskus jopa koko­naisia rakennuksia, jotka tarjosivat mittaamattoman arvokasta tietoa menneistä kansoista ja kulttuureista.
    Rohkeista arkeologeista tuli kansan silmissä
    suuria sankareita. He kirjoittivat matkoistaan kirjoja, ja heidän seikkailuistaan kerrottiin ihaillen lukuisia uskomattomia tarinoita
    – jo kauan ennen Indiana Jones -elokuvia.

  • HYPPÄÄ!

    His nr. 8/2008 s. 22-27.

    1950-luvulla Yhdysvaltojen asevoimat alkoivat tutkia uutta lääketieteellistä aluetta: suuria korkeuksia, joissa vallitsee äärimmäisen pieni ilmanpaine ja erittäin alhainen lämpötila. Tutkimusten käännekohta oli koelentäjä
    Joe Kittingerin hyppy laskuvarjolla kaasupallosta
    yli 30 kilometrin korkeudesta vuonna 1960.

  • Pohja-kosketus!

    His nr. 6/2008 s. 46-53.

    ”Se oli kuin 11 kilometriä pitkä hissimatka”, kuvasi Jacques Piccard laskeutumistaan Don Walshin kanssa maapallon syvimpään kohtaan
    10 916 metriä pinnan alle. Ennätyssukellus tehtiin Trieste-sukellusaluksella
    23. tammikuuta 1960, eikä kukaan ole sen koommin yrittänyt samaa.

  • Sivu 1 / 2Seuraava

Historian parhaat jutut

Historian 5-vuotisen taipaleen kunniaksi olemme keränneet parhaat jutut juhlanumeroon.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Gallup

Mikä alla olevista on mielestäsi historian vaikutusvaltaisin teos?


Testaa tietosi - Terrorismi

Mikä pommi-isku? Pommi tuhosi kuvan rakennuksen ja tappoi kaikkiaan 168 ihmistä.

Testit: Testaa tietosi tässä – ehkä myös opit jotain uutta...

Testaa tietosi - Latinalainen Amerikka

Kuka henkilö?

Testit: Testaa tietosi vastaamalla 16 tiukkaan kysymykseen – ehkäpä opit jotain uutta...