Melojat upottivat Hitlerin rahtilaivat

Tehtävään oli valmistauduttu kuukausia, ensin merellä Portsmouthin edustalla ja sitten Holy Lochin sukellusvenetukikohdassa Skotlannissa, missä erikoisvarusteltuja kajakkeja testattiin joka säällä.

Kahdentoista valikoidun brittiläisen merijalkaväen sotilaan koulutus oli päättynyt 30. marraskuuta 1942. Nyt he istuivat vieri vieressä HMS Tuna -sukellusveneessä ja katselivat majuri Herbert Hasleria.

Kokenut Hasler oli suunnitellut uhkarohkean tehtävän, joka oli nimetty operaatio Franktoniksi.

”Nyt on tosi kyseessä. En ole voinut paljastaa tätä aiemmin, mutta olemme aloittaneet vihollisen vastaisen operaation. Nyt on edessä se tehtävä, mitä varten olemme harjoitelleet kuukausia. Teidät on valittu tehtävään, sillä olemme varmoja, että onnistutte”, Hasler aloitti.

Miehet olivat hiljaa. Heidät oli juuri määrätty mahdollisesti hengenvaaralliseen tehtävään, eivätkä he voineet ilmoittaa siitä mitään perheilleen.

Tunnelma vaihtui nopeasti huolestuneesta uteliaaseen, kun Hasler esitteli hyökkäyssuunnitelman. Miesten piti meloa Bordeaux’n satamaan ja upottaa siellä mahdollisimman monta saksalaista rahtilaivaa. Majuri piirsi kartan Gironden suistoalueesta ja kertoi miehilleen, että sukellusvene jättäisi heidät noin 16 kilometriä joen suulta etelään. Sitten miesten täytyisi seurata rannikkoa ja meloa 95 kilometriä vastavirtaan.

Miehet saisivat liikkua vain pimeällä, ja rantaan olisi hakeuduttava heti, kun aamu sarastaisi. Hasler näytti ohjeiden antamisen lomassa ilmakuvia alueelta. Vuorovesi on Gironden suistossa voimakas, ja kajakeilla pääsisi etenemään vain silloin, kun vesi työntyi mereltä kohti Bordeaux’ta. Öiset melontaretket pitikin suunnitella tarkasti.

Varsinainen hyökkäys oli tarkoitus tehdä joulukuun toisella viikolla uudenkuun aikaan, jolloin yöt olisivat pimeitä.Hasler korosti kuitenkin, että pimeys ei antaisi täyttä turvaa. Saksalaiset valvoivat rannikkoa valonheittimillä, ja Gironden suistoaluetta partioi koko ajan kuusi miinanraivaajaa, kaksi aseistettua troolaria ja lukuisia torpedoveneitä.

Kuivalla maalla uhkana olivat tykistöpatteri ja tutka-asema, ja seutua valvottiin myös ilmasta, sillä saksalaisten miehittämällä alueella oli kolme lentotukikohtaa.

”Teidän kaikkien täytyy pitää niin silmänne kuin korvannekin avoimina ja pysyä visusti piilossa valoisaan aikaan”, Hasler varoitti.

Kersantti Samuel Wallace esitti kysymyksen, joka oli kaikkien mielessä: ”Kuinka me pääsemme takaisin?”

”Olin juuri tulossa siihen”, Hasler vastasi ja kertoi, ettei sukellusvene voinut jäädä odottamaan iskuryhmää.

Saksalaiset tulisivat haravoimaan niin joentörmät kuin merenkin, kun pommit räjähtäisivät Bordeaux’ssa. Miesten pitäisi siis paeta maitse ensin Espanjaan, josta pääsisi esteettä Englantiin.

”Teille on jaettu pakovarusteita sisältävä laukku, ja Ranskan vastarintaliikkeen on tarkoitus auttaa paossa. Jokainen on kuitenkin siinä vaiheessa muuten omillaan”, Hasler kertoi.

Kahden miehen täytyi palata

Viikon kuluttua joulukuun 6. päivän aamuna HMS Tuna lähestyi Ranskan rannikkoa. Valtaosa Haslerin miehistä kärsi merisairaudesta, mutta pahemmalta tuntui sukellusveneen ahtaus ja raikkaan ilman puute.

Pettymys olikin suuri, kun kapteeni ilmoitti, ettei hän voisi nousta pinnalle ennen seuraavan päivän iltaa. Hän arvioi, että vesialueella liikkui liian paljon kalastusaluksia, eikä hän myöskään kyennyt määrittämään sukellusveneen tarkkaa sijaintia.

Seuraavana iltana kapteeni antoi lopulta lähtöluvan. Miehet kokosivat kajakkinsa ja pukeutuivat tehtävää varten annettuihin vaatteisiin. Kasvoihinsa he hieroivat mustaa naamiointiväriä.

HMS Tuna nousi pinnalle kello 19.30. Kapteeni kipusi ensimmäisenä sukellusveneen kannelle ja tunsi kylmän ilman kasvoillaan. Hän kumartui kohti puhetorvea ja antoi käskynsä alas ohjaamoon: ”Nostakaa kajakit ylös!”

Sukellusveneen kannen luukku avattiin, ja ensimmäiset miehet nousivat kajakkeineen näkyviin. Pian selvisi, että yhden kajakin nahkapäällysteiseen kylkeen oli tullut paha repeämä, kun sitä oli työnnetty ahtaan luukun läpi.

”Pelkään pahoin, ettette voi lähteä muiden mukaan. Työntäkää kajakki takaisin alas. Teidän täytyy palata takaisin sukellusveneellä”, Hasler sanoi sotilaalle, jonka oli tarkoitus meloa kyseisellä kajakilla. Hänen parinsa purskahti itkuun silkasta turhautumisesta.

Kajakkeja oli jäljellä enää viisi. Hasler ryömi alas hakeakseen oman kajakkinsa, jolla hän aikoi meloa yhdessä Bill Sparksin kanssa. Kaikki kajakit olivat vedessä kello 20.20, ja Hasler heilautti kättään hyvästiksi sukellusveneen kapteenille ennen kuin melojat suuntasivat kohti Ranskan rannikkoa.

Viiden kajakin ryhmä eteni muodostelmassa tyynellä merellä. Lämpötila oli lähellä nollaa. Miehet kuitenkin lämpenivät melomisesta nopeasti, ja sukellusveneen ahtaudessa vietetyn merimatkan jäykistämät lihakset vetreytyivät pian.